Murhatun tytön äiti näkee tyttärensa taivaassa

Kirjan kansi - My Sunshine Daughter of Sacrifice

Törmäsin todella koskettavaan ja puhuttelevaan kirjaan: “Sunshine: Daughter of Sacrifice”. Kirjan on kirjoittanut uskonsa tähden murhatun, 19-v naisen äiti. Teresa kertoo kirjassa ravistelevan ja monenlaisia tunteita herättävän tositarinan, joka alkaa ajalta, jolloin hänen tyttärensä Sunshine oli neljä vuotias pikkutyttö. Hänen läheisilleen kävi hyvin pian selväksi että Sunshinella oli Jumalalta jonkinlainen erityinen kutsu hänen elämässään. Kukaan ei vielä tiennyt että se kutsu oli kuolla marttyyrinä Jeesuksen nimen tähden.

Sunshine 4-vuotiaana

Sunshinen murha jätti syvät jäljet läheisten sydämiin ja ravisteli heidän uskoansa perusteellisesti. Hänen äitinsä jatkoi kuitenkin sinnikkäästi totuuden etsimistä, eikä suostunut luovuttamaan ennen kuin sai totuuden selville hänen tyttärensä kohtalosta. Kirja on aiheensa vuoksi melko raskasta luettavaa, mutta tämä muuttuu kirjan viimeisessä luvussa.

Sunshinen murhenäytelmän suunta kääntyy kokonaan kun hänen äitinsä temmataan seurakunnan kokouksesta suoraan taivaaseen. Siellä hän sai suurta lohtua nähdessään edesmenneitä omaisiaan, kuten oman äitinsä, joka oli tehnyt aikoinaan itsemurhan. Kaikkein parasta hänelle oli varmaan kuitenkin lohdullinen näky siitä kunniasta ja kirkkaudesta, jolla hänen tyttärensä palkittiin. Tämä taivasmatka ja ilmestys on siis edellä mainitun Sunshine-kirjan viimeisestä luvusta 17 (muokkasin tekstin ulkoasua blogiin paremmin sopivaksi):

ISBN 978-0-578-04853-6

Kirja on saatavilla ilmaiseksi englanninkielisenä PDF-tiedostona

Luku 17

Roomalaiskirje 8:28

Eräänä Sunnuntai aamuna sen jälkeen kun olin palannut Texasista, minä menin seurakuntaan Daronin ja Deanin kanssa. Se päivä alkoi kuten mikä tahansa muukin Sunnuntai, vaikka olin nähnyt painajaista, missä näin Sunshinen kidutuksen tapahtuvan yhä uudestaan ja uudestaan. Jostain syystä olin nähnyt hänen silpotun ruumiinsa jokapaikassa, ollessani hereillä sekä myös nukkuessani.

Sinä aamuna seurakunnan ylistyksen aikana, me kolme seisoimme kädet kohotettuna Jumalaa ylistäen. Kyyneleet alkoivat valua pitkin kasvojani, ja minun mieleni oli täysin keskittynyt siihen rakkauteen ja ihailuun jota tunsin Herraani kohtaan. Vaikka en ymmärtänytkään kaikkea tapahtunutta, minä tiesin jokaisella kehoni henkäyksellä, kaikella mitä minussa oli, että minä tulisin rakastamaan ja ylistämään Herraani ikuisesti. En enää koskaan tulisi syyttämään minun Taivaallista isääni jostakin jota en ymmärtänyt, en edes pystyisi siihen enää.

IRTI RUUMIISTA

Yhtäkkiä minä löysin itseni seurakunnan katonrajasta. Minä käännyin taaksepäin katsomaan paikkaa jossa olin seisonut, ja siellä minun kehoni edelleen seisoi, Daronin ja Deanin vieressä. Minun käteni olivat edelleen kohotettuna ylistäen ilmaan. Minä tajusin silloin että olin ulkona ruumiistani – fyysinen minäni oli tuolla, ja hengellinen minäni oli menossa jännittävälle matkalle. Kun katsoin ylöspäin sieltä missä olin, näin ison, kauniin enkelin, ja kurottaudui häntä kohti innokkaasti. Seuraava asia jonka huomasin, oli se että me kuljimme läpi hämärtyneen taivaan.

Taivas oli valaistuna asioilla joiden tiesin olevan maan päällä olevien pyhien rukouksia – ne olivat valopilareita jotka liikkuivat ylöspäin; osa oli pienempiä, osa oli hyvin himmeitä ja pikkuruisia. Isommat taas olivat noin 30cm läpimitaltaan ja noin 180-213 korkeudeltaan, ja pienimmät olivat noin 2,5cm läpimitaltaan ja ne olivat noin 30cm korkeita. Pienet olivat heikkoja ja huojuvia ja ne näyttivät kuin niitä olisi jyrsitty. Ne kohosivat ylöspäin epämääräisen näköisesti, ja ajattelin että näinköhän ne selviäisivät sinne minne ne olivat menossa. Mutta isot rukoukset ampuivat suoraan ylöspäin, nopeasti, rohkeati ja vahvasti. Minä näin että nämä rukoukset oli ladattu edestä ylistyksellä. Se oli meidän Herramme ylistys joka antoi niille nopeuden ja voiman. Näissä mahtavissa rukouksissa jotka täyttivät pimeän taivaan, minä pystyin myös näikemään lähettäjän rakkauden ja omistautumisen, ja pohjalla oli lähettäjän epäitsekkäät pyynnöt. Minulle oli ilmiselvää että nämä rukoukset olivat niitä jotka menivät suoraan Kaikkivaltiaan Jumalan valtaistuimelle – mikään ei pystynyt hidastamaan niitä. Se ei ollut lähettäjän tärkeys joka sai aikaan tämän eron, vaan lähettäjän sydämen puhtaus. Osa rukouksista oli lähetetty ylöspäin suurien ihmisten toimesta, lujalla ja näyttävällä tavalla, mutta heidän sydämensä olivat pinnallisia ja heidän rukouksiaan nakerrettiin demonien toimesta, jotka olivat tunkeutuneet joka puolelle maapallon yläpuolella olevaan ilmakehään. Minä tulin surulliseksi kun näin nämä hitaat ja himmeät rukoukset. Minä ajattelin, tiedän että ne kyllä pääsevät perille, mutta miten ne saavat Jumalan huomion kun niissä on niin vähän voimaa? Mutta selkeästi erottuvat, hengellä täytetyt, ylistyksellä ladatut rukoukset, nousivat taivaalle niinkuin kirkkaat raketit.

MATKA TAIVAASEEN

Seuraavaksi seisoin ja katsoin jonkinlaisen taivaaseen menevän ikkunan lävitse. En olisi koskaan voinut kuvitella mitään näin hyvää, täydellistä ja kaunista kuin se näkymä jota katselin. Ei pelkästään sen kauneus jonka pystyin näkemään omilla silmilläni, vaan sen ilon kauneus ja täydellinen ekstaasi. Mikään onnellisuuden hetki jonka olin kokenut maan päällä ei pystynyt vetämään vertoja sille ihanan lämpimälle rakkaudelle jolla tämä näkymä läpäisi minut.

Minä näin kauempana itsensä Jumalan valtaistuimen. Erotin sen perustuksessa olevien kalkedonin, smaragdin ja topaasin tasot (Suom huom: Löytyy Ilm. 21:19) - juuri niiden joita olimme Sunshinen kanssa tutkineet. Ne olivat niin paljon kauniimpia kuin mitä olin kuvitellut. Valtaistuin oli tehty puhtaasta kullasta, ja sen ympärillä ja yläpuolella lensi serapheja ja kerubeita, jotka jatkuvasti ylistivät meidän suurta Herraamme ja Jumalaamme. Lämmön tai energian aallot virtasivat valtaistuimelta ja muotoillen sen takana ollut taivasta. Olin näyryyden vallassa kun tiesin että Jumala, minun Isäni, taivaan ja maan Luoja asui täällä ja minulla oli etuoikeus nähdä se – ja että pian, minä asuisin siellä myös. Miten arvoton minä olen jakamaan kaiken tämän.

TAIVAALLISET KARTANOT JA ELÄMÄN VIRTA

Valtaistuinta ympäröi majesteettinen kaupunki. Siellä oli niin monta kartanoa että minä en pystynyt laskemaan niitä, ja minä näin että vielä monia oltiin vielä rakentamassa lisää. Työläiset hoitivat tehtävänsä innokkaasti, osoittaen työnteossaan niin rivakasti ja iloisin mielin että minäkin ihan innostuin. Minä vaistosin hengessäni että heidän iloinen odotuksensa ja innostuksensa johtui meidän pikaisesta saapumisestamme sinne. Sitten minä näin joen, joka virtasi kaupungista ja kukkuloiden ympäriltä. Se oli paljon leveämpi kuin mitä olin aina kuvitellut; se näytti olevan noin 1200m leveä. Minä tiesin että tuossa joessa oli kaikenlaisia ihania olentoja, jotka Jumala oli tehnyt meitä varten, mutta jotka eivät enää olleet maan päällä. Ne eivät olleet mennyttä ikuisesti! Joen reunoilla oli puita, kauniita kaareutuvia puita joiden alla jonain päivänä saamme istua nauttimaan kaikesta tästä. Mikä aivan uskomaton etuoikeus tämä onkaan.

KULTAINEN TIE JA TAIVAALLINEN JUHLASAATTUE

Kaupungista tuli leveä tie joka oli tehty puhtaasta kullasta ja se myötäili joen muotoja. Molemmilla puolilla oli mitä kauneimman näköistä, smaragdin vihreää ruohoa, joka kiilteli niinkuin jokainen ruohonkorsi olisi päällystetty timanteilla. Minä näin tietäpitkin tulevat ihmisjoukot – tuhansia ja tuhansia ihmisiä. Kulkueesta tuli ihanaa musiikkia kun he lauloivat ja soittivat heidän instrumenteillaan. Ensimmäisenä kulkueessa olivat ylistyslaulajat, kävellen kädet ylös kohotettuina ja heidän ääneniensa antaessa ulos kauniita melodioita. Aivan heidän jälkeensä oli sadoittain harppujen soittajia; sitten sadoittain torvien soittajia, sitten sadoittain kymbaalien ja kellojen soittajia. Heidän takanaan tuli lisää ihmisiä. Paraati jatkui kauaksi pidemmälle kuin mitä minun silmäni pystyivät näkemään. Ja kulkueen edessä oli Sunshine. Nämä olivat hänen kruunajaisensa.

Nämä kruunajaiset olivat hänen kunniakseen, hänen palveluksestaan meidän Herrallemme. Joka puolella oli enkeleitä – osa heistä lensi, jotkut kävelivät tuhansien ihmisten kanssa jotka olivat hänen takanaan.

KAKSI PIKKU TYTTÖÄ

Minun näköalani oli tämän kauniin smaragdin vihreän kukkulan ylitse, ja sen reunoilla näin kaksi kaunista pikku työttä. He istuivat mäenrinteellä lähellä suurta puuta. Toisella puolella heistä minä näin valkoisen hevosen. Vaikka hevonen oli pikkutyttöjä lähellä, minä tiesin että se ei satuttaisi heitä. Itseasiassa se ei edes pystyisi satuttamaan heitä. Näitä pieniä tyttöjä ei voisi enää mikään satuttaa. Minä tiesin keitä he olivat ja kuinka he olivat saapuneet sinne. Toinen heistä oli ollut kolarissa; hänen nimensä oli Jessica ja hän oli noin 8-vuoden ikäinen. Hänen vieressä ollut tyttö oli kuollut tulipalossa. Hänen nimensä oli Rebecca ja hän oli noin 10-vuoden ikäinen. Nämä kaksi leikkivät keskenään ja nauttivat kulkueen seuraamisesta. Ruoho heidän ympärillään oli kukkien peitossa, johta hohtivat ja hehkuivat kaikissa mahdollisissa väreissä.

KULTAINEN VUORI, JEESUS KRISTUS JA EDESMENNEET OMAISET

Minun oikealla puolellani oli kullasta tehty vuori, sekä valtaistuin ja taso joka oli kaiverrettu vuoren sivulle. Tasolla seisoi meidän Herramme ja Pelastajamme Jeesus Kristus, kasvot kohti kulkuetta päin, joka liikkui tämän vuoren juurelle. Tason juurella, siinä mihin tie loppui, minä näin ihmisiä jotka olivat puoliympyrän muodostelmassa. Minä katsoin heidän kasvojaan ja minä tiesin keitä he olivat, vaikka joitakin heistä minä en tunnistanut pelkän ulkonäön perusteella. Siellä oli minun iso-isoisäni ja minun äitini isä – minä muistan tunteneeni suurta rakkautta ja arvostusta häntä kohtaan. Hän ei ollut ainoastaan rukoillut meidän puolestamme kun hän oli maan päällä, vaan nyt tällä mahtavalla, herttaisella miehellä oli etuoikeus pyytää henkilökohtaisesti Jumalalta että hän pelastaisi ja ottaisi omakseen, kaikki hänen lastenlapsensa ja vielä heidänkin lapsensa. Minä näin minun rakkaan, ihanan Vernon enoni, minun äitini nuoremman veljen joka oli kuollut vain muutama vuosi minun äitini ja isoäitini jälkeen. Hän oli ollut minun hengellinen isäni maanpäällä, ja hän myös oli rukoillut kaikkien hänen lapsiensa, lastenlapsien, veljen ja siskon poikien ja tyttärien puolesta – häntä myös Jumala kuuli henkilökohtaisella tasolla. Sitten minä katsoin minun kauniin isoäitini kasvoihin. Oi, kuinka Jumala oli käyttänyt häntä kun hän oli vielä maan päällä! Kuinka vankkumattomasti hän oli palvellut Häntä! Jopa suurissa kivuissa hänen elämänsä viimeisillä viikoilla, hän oli ylistänyt Häntä.

ITSEMURHAAN KUOLLUT ÄITI JA JEESUKSEN VEREN VOIMA

Sitten minun sydämeni pomppasi riemusta kun näin minun suloisen äitini. Rakas Jeesus, hän oli päässyt perille. Minä tiesin hengessä että kukaan täällä olijoista ei tiennyt että hän oli tehnyt itsemurhan; se synti oli pyyhitty pois meidän Herramme Jeesuksen Kristuksen verellä. Minä tiesin myös sen että sitten kun minä tulen tänne asumaan, minäkään en enää tietäisi sitä! Hän oli mennyt taivaaseen – oi, kiitos sinulle, rakas Jeesus. Hän oli siellä. Jeesuksen veren valtava voima tuli silloin minulle todeksi ja eläväksi. Minä tiesin minun äitini, isoäitini ja enoni synnit. He eivät olleet eläneet moitteetonta tai synnitöntä elämää. Mutta täällä, kertakaikkiaan ei minkäänlaista syntiä tai rikkomusta ollut tallennettuna heidän kohdallaan. Jeesuksen veri oli hävittänyt kaikki heidän syntinsä. Jos Hän ei olisi kärsinyt, tullut ristiinnaulittavaksi ja vuodattanut Hänen vertansa meidän edestämme, mikään tästä ei olisi mahdollista. Yksikään ihminen ei olisi koskaan voinut olla tarpeeksi hyvä vastaanottaakseen kaikkea tätä. Minä olen aina pitänyt Jeesuksen verta, sen synnistä puhdistavaa voimaa, itsestäänselvyytenä. Minä olin aina tiennyt siitä ja olin hyväksynyt sen totuutena, mutta vasta nyt minä aloin todella ymmärtämään kuinka merkittävää se oli. Minä katsoin ihmisjoukkoja ja ajattelin, ei pelkästään minun äitini ja minun perheeni, vaan myös kaikki nämä ihmiset ovat täällä ainoastaan koska Jeesuksen veri pyyhki pois heidän syntinsä. Kaikki synnit, suurimmasta pienimpään, oli täysin pyyhitty pois. Jäljellä ei ollut minkäänlaista muistoa kenenkään heidän synneistä tai rikkomuksista heidän menneisyydestään. Kukaan ei pystynyt tuntemaan itseään enemmän tai vähemmän arvolliseksi kuin toinen. Jokainen oli aivan yhtä viaton kuin seuraavakin. Kuinka mahtavaa ja ihanaa kaikki tämä olikaan.

JUMALAN SANKARIN KRUUNAAMINEN

Sitten kulkue pysähtyi. Minun Sunshineni, minun rakas pikku tyttöni, seisoi siellä valkoisessa ja kultaisessa puvussa, joka oli niin kaunis etten voi kuvailla sitä, ja hänellä oli kukkaseppele päässään. Hääpuku jonka olin tehnyt hänelle ei ollut mitään verrattuna siihen, joka hänellä oli päällään. Hän oli aivan uskomattoman kaunis – hänen kasvoissaan ei ollut yhtä ainoakaan jälkeä, ei yhtä ainoaa vikaa. Ainoa näkyvä merkki hänen maanpäällisestä kidutuksestaan oli hänen ranteissaan: kamalien naulojen aiheuttamat jäljet ja reiät olivat nyt kimaltelevia timantteja.

Hänet ympäröi valo, kirkas valo jossa oli kaikkia värejä. Oli laventelinsinistä, vaaleanpunaista, purppuraa, keltaista ja paljon valkoista, mutta enimmäksen smaragdin vihreän sävyjä. Minä tiesin että tämä oli hänen kirkkautensa kruunu, hänen kunniansa kruunu. Kun minä olin aikaisemmin lukenut Raamatusta kruunuista, minä aina kuvittelin että ne olivat kultaisia ja että ne laitettiin päähän. Nyt minä näin tämän kruunun jota ympäröi valkeus ja kaikilla paikalla olijoilla oli sellainen. Sunshinen smaragdin vihreä kruunu merkitsi että hän oli sielujen marttyyri ja sielujen voittaja, ja se antoi hänelle erityisen kunnian. Minulle tuli silloin mieleen että kukaan täällä olijoista ei ollut kateellinen hänen korkeasta asemastaan. He olivat kaikki ylpeitä palveluksesta jonka hän oli tehnyt meidän Herrallemme. Ja tämä kirkas valo Sunshinen ympärillä kestäisi koko ikuisuuden. Muutaman tunnin kidutus antoi hänelle ikuisuudeksi kunnian ja ihailun kaikilta jotka täällä asuvat. Mahtava Taivaallinen Isämme, kuinka paljon Sinä rakastat meitä – kuinka paljon Sinä rakastatkaan häntä.

Minä katsoin väkijoukon keskelle ja näin ihmisillä erillaisia kruunuja. Joillakin ne olivat pienempiä, toisilla kirkkaampia. Jotkin olivat enimmäkseen sinisiä, toiset keltaisia. Minä pystyin vaistoamaan näiden värien perusteella minkälaisen palveluksen ja uhrauksen kukin heistä oli tehnyt. Minä katsoin taas äitiäni. Hänen kruununsa oli kaunis, mutta se olisi voinut olla kirkkaampi jos hän olisi antanut itsensä elää pidempään. Hän ryösti itseltään osan siitä ikuisesta palkinnosta. Silti kukaan ei tuominnut häntä sillä tavoin. He näkivät ainoastaan hänen palveluksensa – ei enempää, ei vähempää.

Sunshine oli katsonut ylöspäin Jeesukseen, ja kun Hän katsoi häntä takaisin alaspäin, hän putosi polvilleen. Jeesus sanoi, “Nouse ylös, lapseni,” ja hän ojensi kätensä häntä kohti. Hän ojentautui Hänen puoleensa, vaikka heidän välillään oli paljon välimatkaa. Jeesus sanoi, “Hyvin tehty, Sunshine, minun hyvä ja uskollinen palvelijani. Se olet sinä ketä me olemme tulleet kunnioittamaan.” Olin kirjaimellisesti shokissa, kuullessani Jeesuksen puhuvan nämä sanat hänelle. Jeesus kunnioittamassa Sunshinea – meidän Herramme ja Pelastajamme kunnioittamassa Sunshinea! Minun iloni oli sanoinkuvaamaton. Kaikki hänen takanaan olevat ihmiset, kaikki ylistyslaulajat, kaikki instrumenttien soittajat antoivat silloin hänelle kunnian. Kun katselin väkijoukkoon, näin niiden takana, ison kultaisen kiven, se oli noin 1,5m korkea, 3m leveä ja 6 metriä pitkä, ja tämän tasaisen kiven päällä seisoivat Matteus, Markus, Luukas, Pietari, Johannes – kaikki Jeesuksen apostolit. Heidän edessään, kaikista parhaimmalla näköala paikalla ja suuri ylpeä hymy kasvoillaan, oli Sunshinen ystävä, Paavali. Kaikista Raamatun ihmisistä (tietysti Jeesusta lukuunottamatta), juuri Paavali oli ollut hänen suosikkinsa. Hohtava hehku säteili hänestä. Hänen kruununsa oli aivan samanlainen kuin Sunshinella, sisältäen kaikki kirkkaat värit mutta pääasiassa vihreän, tietenkin sen takia koska myös hän oli ollut marttyyri ja sielujenvoittaja. Oliko Sunshine mahdollisesti saanut yhtä paljon tunnustusta kuin hänen sankarinsa, Paavali? Kyllä, hän oli. Minä tunsin nöyryyttä ja kiitollisuutta tästä. Oi, kiitos Sinulle, Jumala – kiitos Sinulle, minun ihanan armollinen Taivaallinen Isäni. Ainoastaan sinä tiesit mikä oli parasta Sunshinelle.

JUMALA KÄRSII YHDESSÄ HÄNEN LASTENSA KANSSA

Minä muistin kuinka pahasti Sunshinen kidutettuna oleminen ja kuolema oli satuttanut minua, ja silloin ymmärsin kuinka se oli satuttanut myös Jumalaa – se todella sattutti hänen Sydäntään, Hänen täytyi nähdä se ja tuntea kaikki hänen tuskansa. Hän antoi sen tapahtua jotta hän voisi saada kaiken tämän: tämän kunnian ja palkinnon koko iankaikkisuuden.

TAISTELU HENGEN MAAILMASSA

Tämän jälkeen, aivan yhtä nopeasti kuin minut oli tuonne laitettukin, minut käännettiin ympäri. Minun enkelini oli edelleen minun vierelläni, me katsoimme yhdessä pimeää taivasta. Nyt rukoukset tulivat meitä kohti. Enkeli osoitti alas maapalloa kohti, ja minä näin Yhdysvallat ylösalaisin. Pohjoisimmat osavaltiot olivat minua lähimpänä ja eteläisimmät olivat kauempana.

Suoraan osavaltioiden yläpuolella oli kaikenlaista sekalaista aktiviteettiä. Demonint matkustivat valtavalla nopeudella, edes takaisin, ylös ja alas, kiireisinä, kiiruhtaen. Ne olivat hullun kiireisiä. Näin eri kaupunkien päällä demoni kenraaleita antamassa lujalla äänellä, kiireellisiä ohjeitansa, jahdaten heidän demoni sotureitaan menemään sinne, tekemään tätä ja tuota, “nopeasti, kiirehdi nyt sinne.”

New Yorkin kaupunkin päällä oli demoni kenraali joka erikoistui ahneuteen ja petokseen. Hänen soturinsa lensivät ihmisiin ja järsivät niitä. Sadat kerrallaan hyökkäsivät yhden henkilön kimppuun, yrittäen upottaa itsensä hänen sisäänsä. Joitakin ihmisiä oli demonien helpompi purra kuin toisia. Minä näin heidän yrittävän mennä erääseen yksilöön, joka oli peitetty Jeesuksen verellä. Demonit etsivät vimmatusti kohtaa jota hän ei ollut peittänyt, mistä he pystyisivät järsiä ja raapia kunnes he saivat tarpeeksi ison kolon aikaiseksi johon pystyivät ryömimään sisään. He etsivät joka puolelta ympäri häntä. Minä ajattelin, miksi ne eivät jätä häntä rauhaan? Miksi Jumala ei pysäytä heitä häiritsemästä häntä? Silloin minun enkelini katsoi minua rakastavasti ja sanoi, “Jumala on tehnyt niin, etkö sinä näe verta? Ihmisen täytyy tehdä loppu itse.”

Minä katsoin kaupunkia jossa Sunshine oli murhattu, jossa minä joskus tunsin itseni niin kotoisaksi. Sen kaupungin yläpuolella oleva kenraali oli röyhkeä ja voimakas. Hänen erikoisuutensa olivat väsyneisyys, ennakkoluulo ja murha. Hän oli myös kiireinen lähettäessään soturinsa olos. Tuhansittain ne menivät hyökkäämään, edes takaisin. Kuinka rumia ne olivatkaan! Minä katsoin kuinka ne hyökkäsivät yhden miehen kimppuun ja purivat häntä kunnes hän oli niin silpottu että hänessä ei ollut jäljellä omaa itseään, vaan hän oli sen sijaan täynnä heitä. Hänellä ei ollut enää kontrollia itsestään. He kontrolloivat häntä.

San Fransiscon yläpuolella minä näin mahtavan kenraalin jolla oli perversion voima. Mutta ihmiset vain haluavat rakkautta, minä ajattelin – rakkautta ainoastaan, ja hän on saanut heidät niin silpotuiksi että hädin tuskin pystyin enää erottamaan että he olivat ikinä olleet ihmisiä.

Jokaisella kaupungilla oli oma kenraalinsa ja soturinsa. Meidän soturimme, enkelit, lensivät myös edes takaisin, taistellen päästäkseen demonien läpi. Oi, Jumala, tämä taistelu on niin rankkaa heille. Heidän täytyy taistella joka käänteessä. Mutta se on meidän tähtemme. Ihmiset ovat heidän huolenaiheensa. Minä kysyin hengessäni minun enkeliltäni onko hänen koskaan täytynyt taistella puolestani samalla tavalla. Hän hymyili minulle hempästi ja rakastaen. “Oi kyllä,” hän sanoi. “Jokaisena elämäsi päivänä.” Minä tunsin silloin suurta arvostusta häntä kohtaan. “Minä en koskaan tiennyt että sinä olit siellä.” “Sinä olet aina ollut minun toimeksiantoni.”

Minä katsoin takaisin Yhdysvaltoihin, millaisella intensiteetillä taistelua käytiin. Näin nyt kuinka pimeä, paha sirppi heilui osavaltioiden ylitse. Yhdellä heilauksella se kattoi koko maan, ja sitten se heilahti takaisin taas uudestaan. Se halkaisi ihmiset kahtia. Ihmiset jäivät sirppiin ja heidän verensä valui osavaltioihin. Sitten tuli kaunis kultainen sirppi, kiiltävä ja puhdas, ja se myös heilui osavaltioiden päällä. Se myös poimi ihmisiä ylös, mutta paha sirppi törmäili siihen. Ihmiset pitivät tiukasti kiinni kultaisesta sirpistä, mutta jotkin heistä lensivät pois, tai leikkautuivat kahtia, ja heidän verensä valui myös alas. Mutta ihmisten veri joka tuli kultaisesta sirpistä osui maahan ja kokosi heidän kehonsa takaisin yhteen, ja nämä ihmiset nousivat ylös. He kaikki kokoontuivat kauas osavaltioiden yläpuolelle, ja minä tiesin että he olivat valmiitä menemään kotiin pian. Ei kauaakaan tämän jälkeen niin kaikki nämä pyhät murhattaisiin, heidät otettaisiin kotiin samaan aikaan. Se olisi pian, minä tiesin – pian…

TAKAISIN OMAAN KEHOON

Ja silloin minä tunsin kuinka Dean tökkäisi minua. Minä avasin silmäni, ja silloin minä olin taas seurakunnassa. “Istu alas, äiti. Oletko sinä kunnossa? Istu alas.” Kaikki muut olivat istuneet alas; laulaminen oli loppunut. Minä istuin alas suuren kunnioituksen vallassa. Seuraavina kolmena päivänä minä olin hengellisessä transsissa. Ainoa asia jota pystyin tekemään, oli kirjoittaa ylös jokaisesta yksityiskohdasta, minun kokemuksestani taivaassa ja maan yläpuolella. Jumala, kuinka minä kiitänkään Sinua tästä. Se ei ollut vain minua varten, vaan myös sinuakin.

Rakas lukija, minä olen kirjoittanut tämän kirjan niin tarkasti kuin mahdollista ja niin totuudenmukaisesti kuin pystyin. Minä toivon että sinä näet kuinka meidän kallisarvoinen Herramme on rakastanut ja johdattanut Sunshinea. Ja minä toivon että sinä myös tunnet Hänen kallisarvoisen rakkautensa ja johdatuksensa sinun elämässäsi. Jos sinä et ole vielä vastaanottanut Häntä, ei vain sinun pelastajanasi, vaan elämäsi Herrana ja Mestarina, ole kiltti – tee se nyt. Anna itsesi täysin hänelle, riippumatta siitä mitä se maksaa. Tiedä se että Hänellä on ainoastaan hyviä ja suuria asioita odottamassa myös sinua.

Sunshine 18-vuotiaana

Tässä on sanonta jota Sunshine usein käytti todistaessaan ihmisille: “Jos me tapaamme ja sinä unohdat minut, sinä et ole menettänyt mitään. Mutta jos sinä tapaat Jeesuksen ja unohdat Hänet, sinä olet menettänyt kaiken.”

Minä toivon, rakkaani, että tämän kirjan kautta sinä tapaisit Jeesuksen.

Tämä teksti löytyi Sunshinen kirjoittamana hänen Raamatustaan: “Anna minun elämäni olla sellainen elämä jota Jumala voi käyttää silloinkin kun minua ei enää ole.”

Oi, rakkaani, sinä et voi elää Kristukselle ennen kuin olet valmis kuolemaan Hänen puolestaan. -Teresa