Maurice Sklar - Näky vuodelta 2006 Hääateriasta

Maurice Sklarin näky Syyskuulta 2006

Eräänä Sunnuntai aamuna, kun valmistauduin menemään kirkkoon, minä näin näyn.

Minut otettiin taivaaseen ja minä näin enkeleitä joka puolella ympärilläni. Ne tekivät töitä ja valmisteluita jotakin varten joka näytti aivan juhla-aterialta. Kaikki oli valkoista -katokset, paviljongit, huvimajat, mikä näytti valkoiselta silkiltä kankaan sijasta, peitti massiivisia telttoja jotka oli koristeltu hienosti. Oli selkeää että vielä oli paljon työtä jäljellä.

Herra alkoi sitten puhua minulle ja Hän sanoi, ”Tiedätkö sinä mikä tämä on?” Minä vastasin, ”En Herra, mutta se näyttää jonkinlaiselta isolta puutarhajuhlalta johon olette valmistumassa.” Hän sanoi, ”Minun poikani, nämä ovat Minun hääateriani valmistelut. Koko taivas on odottanut tätä päivää. Minun on melkein aika tulla hakemaan morsiantani. Täällä odotetaan suurella ilolla ja riemulla sitä hetkeä kun Minä kutsun hänet pois maan päältä.”

Minä olin liian ihmeissäni sanoakseni mitään. Se oli niin kaunista! Ruoho oli niin täydellistä. Kukat kukkivat ja enkelit keräsivät kukka-asetelmia läheisistä ruusu puutarhoista. Minä en ole ikinä nähnyt niin kirkkaita värejä kuin noissa kukissa oli! Kaikkialla minne katsoin oli täydellistä. Valkoiset kyyhkyset lensivät ympäriinsä serpenttiinien kanssa joita ne laittoivat teltta tolppien ympärille. Ne olivat täydellisessä symmetriassa kun ne kiersivät kiinnittämässä niitä.

Se muistutti minua juhlasta jonka näin kerran ollessani lapsi, missä oli tanko jonka lapset käärivät serpentiinillä. Mutta nämä näkemäni värit olivat kaikki pastelli värejä jokaisessa sateenkaaren sävyssä. Sitä oli henkeäsalpaavaa katsella!

Sitten minä näin kun pöytiä tuotiin paikalla ja asetettiin toistensa viereen. Niitä oli näiden telttojen alla niin pitkällä kuin silmällä pystyi nähdä. Kun katselin tarkemmin, minä pystyin nähdä jokaisessa paikassa kultaisen neliskulmaisen muotoisen nimikyltin. Kun minä katselin niitä näin että jotkin niistä oli kaiverrettu hyvin monimutkaisesti, ja niissä luki niiden nimet jotka tulisivat istumaan siinä. Jotkin näistä oli päällystetty timanteilla jotka kimalsivat ja hohtivat niinkuin niiden takana olisi ollut kirkas valo. Toisissa oli pelkkä nimi. Näitä pöytiä ei oltu täysin katettu, mutta minä näin että se oli kaikista hienoin juhlavalmistelu jonka olin koskaan nähnyt. Sitä ei pysty vertaamaan mihinkään täällä maan päällä. Siellä oli valtavaa iloa ja jännitystä ilmassa. Enkelit lauloivat kaikista hienoimpia lauluja samalla kun he tekivät töitä. Kun kuuntelin hieman tarkemmin, minä kuulin että he lauloivat niiden ihmisten vanhurskaista teoista jotka tulisivat istumaan sinne.

Sitten Herra sanoi minulle, ”Kerro Minun Morsiamelleni että Minä olen tulossa pian! Kaikkea ollaan valmistelemassa. Vain vähän aikaa vielä ja kaikki suru, kipu, sairaus, köyhyys ja jokainen kyynel tullaan pyyhkimään pois. Vain vielä vähän aikaa sinun täytyy tehdä työtä. Sinun täytyy tehdä työtä kun on vielä aikaa, sillä pimeys tulee pian maan päälle jolloin kaikki ovat ahdistuksessa. Ole valmis ja pysy valmiina katsoen ja rukoillen. Minä tulen varmasti hakemaan sinua, aivan kuten olen luvannut Minun sanassani.”

Sitten minä olin taas takaisin omassa huoneessani.

Maurice Sklar