Birger Claessonin näky Ruotsin tuomiosta
Birger Claesson kirjoitti kirjan nimeltä Dom över Sverige. Kirjassa hän kuvailee neljä tuntia kestänyttä näkyä Ruotsin tuomiosta, jonka hän sai 12.12.1950.
Tuomio Ruotsin yli
Olin maannut hereillä jonkin aikaa aamuyöllä neljän aikaan 12. joulukuuta ja olin valmis nousemaan, kun näin suuren, valkoisen hahmon.
Kun näin sen tulevan minua kohti, pelästyin ja vapisin koko ruumiissani.
Olin nimittäin täysin hereillä. Mutta silloin kuulin hänen sanovan:
– Älä pelkää! Sinä olet suuresti armahdettu hengellisestä köyhyydestäsi huolimatta. Ja minä tahdon näyttää sinulle, mitä Pohjolan kansoille tulee tapahtumaan tämän armotalouden viimeisinä aikoina.
Niin sain nähdä ja kuulla seuraavaa:
Näin vieraiden sotajoukkojen hyökkäävän Uumajaan, ja koko Uumaja hävitettiin maan tasalle. Mistä joukot tulivat, sitä en voi sanoa.
Sen jälkeen näin vieraiden joukkojen hyökkäävän Östersundiin. Se oli ilmahyökkäys, joka hävitti melkein koko Östersundin maan tasalle.
Näytti siltä, että vihollinen halusi Östersundin saadakseen sinne päämajansa.
Mutta Ruotsin armeija piti asemansa niin, etteivät viholliset kyenneet valtaamaan kaupunkia, vaikka vahingoittivat sitä pahoin.
Sitten näin hyökkäyksen mereltä, jossa Härnösand joutui hyökkäyksen kohteeksi. Hemsö-nimiseltä saarelta, jossa Ruotsin rannikkotykistöllä oli koottuna melko suuria sotavoimia, ammuttiin vihollisjoukkoja.
Ruotsalaiset pitivät asemansa myös siellä ilmavoimien avulla. Mutta Örnsköldsvikin ja Härnösandin välillä näin suuria määriä sotilaita, jotka pudotettiin lentokoneista ja jotka laskeutuivat maahan kuin laskuvarjot – suurin joukoin, sadoittain, jopa tuhansittain.
He laskeutuivat paikalle Örnsköldsvikin ja Härnösandin välille.
Kuulin äänen huutavan:
– Sen paikan nimi on Veda, josta he hyökkäsivät Härnösandissa olevien ruotsalaisten kimppuun ja valtasivat koko kaupungin.
Se oli yllätyshyökkäys – hyökkäys selustasta, jota ruotsalaiset eivät olleet osanneet odottaa heidän yrittäessään puolustaa kaupunkia merelle päin.
Sitten näin hyökkäyksen, joka tapahtui samaan aikaan kuin hyökkäys Uumajaan – hyökkäyksen Göteborgiin. Se hyökkäys oli niin hirvittävä, että muutamassa sekunnissa – näyssä – koko Göteborg oli hävitetty maan tasalle.
Ruotsin sotaväki ei kyennyt pitämään asemiaan saariston ulkovarustuksissa, vaan sen oli pakko perääntyä.
Vieraat sotilaat valtasivat Ruotsin linnoitukset, joihin he asettivat aseensa ja pommittivat Göteborgia.
Ruotsin maajoukot ja rannikkotykistö vetäytyivät aina Kungälviin saakka. Siellä he saivat vahvistuksia muualta ja pitivät vihollisen loitolla.
Samanaikaisesti näin myös hyökkäyksen Malmöön. Malmö vallattiin, mutta näytti siltä, ettei yksikään talo ollut sortunut.
Se julistettiin turvakaupungiksi, ja kaikkia sinne jääneitä asukkaita oli määrä kohdella lojaalisti.
Mutta samaan aikaan näin suuren, leveän rivin pieniä veneitä – todennäköisesti maihinnousualuksia – viidessä peräkkäisessä rivissä kulkemassa pitkää matkaa, jota en osaa tarkasti arvioida.
Vieraiden joukkojen maihinnousu tapahtui Trelleborgin ja Ystadin välillä.
Samaan aikaan kun vihollisjoukot nousivat maihin Trelleborgin ja Ystadin välillä, he sitoivat Ruotsin armeijan hyökkäyksellä Falsterboa vastaan, joka hävitettiin täysin.
Sen jälkeen joukot katosivat näkyvistä. En tiedä, mitä reittejä he kulkivat, mutta he ilmestyivät uudelleen, ja silloin Ruotsin armeija oli joutunut vetäytymään Hässleholmiin.
Siellä ruotsalaiset tekivät kuitenkin ankaraa vastarintaa, ja osa vihollisjoukoista kaatui.
Näin myös kaksi kookasta miestä, jotka ymmärsin kenraaleiksi tai vastaaviksi – heillä oli sellaiset univormut.
He olivat vieraita kenraaleja, ja toinen sanoi huonolla ruotsilla:
– Jos olisin tiennyt, että ruotsalaiset vastustavat näin voimakkaasti, olisin toteuttanut hyökkäyksen toisin.
He olivat ilmeisesti menettäneet paljon miehiä. Vihollinen ei edennyt enää sillä suunnalla.
Sitten näin samanaikaisesti näiden hyökkäysten kanssa hyökkäyksen Tukholmaan. Vieras laivasto hyökkäsi.
Se yritti tunkeutua sisään Vaxholmin kautta, mutta kohtasi siellä voimakasta vastarintaa Ruotsin laivastolta ja rannikkotykistöltä, jotka ampuivat vihollista maalta käsin, todennäköisesti Oscar Fredriksborgista.
He ampuivat osan laivastosta hajalle, ja kuulin äänen sanovan:
– Se tapahtui Oxdjupetissa.
Myös perääntyvät alukset ammuttiin hajalle, eikä lopulta yhtään vihollisalusta jäänyt jäljelle.
Ja merkkinä siitä, missä taistelut tapahtuivat, näin pienen majakan, jota en itse tunne.
Majakassa luki: “Brödstycket”. Aivan sen majakan lähellä vihollinen kärsi suuren tappion.
Tämä pieni majakka on todennäköisesti varsin vähäpätöinen. Siitä ei juuri puhuta, ja harva tietää sen olemassaolosta.
Minulla ei ollut aavistustakaan sen olemassaolosta, mutta eräänä päivänä menimme pastori Alvar Blomgrenin kanssa Örebron kirjastoon selvittämään, oliko tällainen majakka olemassa.
Saimme käsiimme kirjoja, ja kun kerroimme, mitä etsimme, meille annettiin atlas. Heti kun avasimme sen, veli Blomgren näki nimen Brödstycket!
Saimme myös tarkemmin nähdä, missä majakka sijaitsi. Tämä, sanoi Herra, oli merkki siitä, että se tapahtuu niin kuin olin nähnyt.
Kauheinta kaikesta oli, että satoja lentokoneita vihollisjoukoista hyökkäsi ilmasta samaan aikaan kuin hyökkäys tuli mereltä, ja siksi Tukholman kaupunki kärsi suuria tappioita ylhäältä tulevasta pommituksesta.
Kaupunkia ei vallattu, mutta se vaurioitui valtavasti, ja suuri osa siviiliväestöstä, joka oli kieltäytynyt evakuoinnista tai ei ollut ehtinyt poistua, menehtyi raunioiden alle.
Näin myös hyökkäyksen mereltä Västervikiin. Se tuli niin yllättäen, että vieraat joukot nousivat maihin vasta sen jälkeen, kun Västervik oli lähes kokonaan hävitetty.
Sinne tuotiin myös maajoukkoja, jotka lähtivät etenemään sisämaahan. En nähnyt heitä enää sen jälkeen, ennen kuin näin heidät uudelleen Söderköpingin läheisyydessä.
Ja silloin kuulin äänen huutavan:
– Marssi kohti Norrköpingiä!
Kun Västervikiin maihin nousseet joukot katosivat näkyvistäni ja ennen kuin näin heidät uudelleen Söderköpingin läheisyydessä, sain näyn siitä, millaisessa tilanteessa siviiliväestö oli eri kaupungeissa maassamme.
Näin, kuinka vihollissotilaat menivät taloihin ja raahasivat naisia ulos, kun nämä kirkuivat hysteerisesti ja huusivat apua.
Näin myös, että kadunkulmissa seisoi väkeä kokoontuneena, myös iäkkäämpiä ruotsalaisia siviilimiehiä, mutta he eivät voineet tehdä mitään, vaikka näkivät naisten joutuvan raahatuiksi pois heidän huutaessaan apua.
Sotilaat nauroivat heille ja sanoivat murteellisella ruotsilla:
“Ei kukaan auta teitä. Ei edes taivaan Jumala.”
Sitten näin, kuinka Sundsvall ja sen asukkaat joutuivat hirvittävään kohteluun vihollisjoukkojen käsissä. Hyökkäys tuli mereltä, ja samalla kun ruotsalaiset olivat sidottuina tähän hyökkäykseen, joukkoja pudotettiin ilmasta.
Ne maajoukot, jotka oli pudotettu Örnsköldsvikin ja Härnösandin välille, olivat marssineet Härnösandin kautta, ja niiden jäännökset liittyivät vahvistuksena Sundsvallissa oleviin vihollisjoukkoihin.
Näyssäni siis viisi paikkaa joutui samanaikaisen hyökkäyksen kohteeksi: Uumaja, Göteborg, Malmö, Tukholma ja Västervik.
Sen jälkeen näin Nyköpingin kaupungin täyttyvän vieraista sotajoukoista, ja nämä etenivät kolmeen suuntaan. Yksi suunta kulki kohti Katrineholmia.
Sitten näin ilmahyökkäykset. Valkoinen hahmo vetäytyi sivuun, asettui taakseni, ja sain nähdä hyökkäykset sellaisina kuin ne todellisuudessa tapahtuvat.
Ja kuulin äänen huutavan:
“Kumla!”
Ja Kumla hävitettiin maan tasalle valtavalla jylinällä.
Taivaalla oli valtava määrä lentokoneita. Kumlaan jäi jäljelle vain kolme taloa Steneä kohti mentäessä.
Sillä välin myös Kvarntorp oli jo tuhottu, samoin alue Kvarntorpin ja Kumlan välillä.
Hallsbergin näin epämääräisesti, mutta näytti siltä, että sekin oli kärsinyt pahoin.
Sitten kuulin äänen huutavan:
“Örebro!”
Ja näin Örebron kaupungin yhtenä suurena rauniokasana – kasa kasan päällä, kiviröykkiö kiviröykkiön päällä.
Yli puolet kaupungista oli tuhoutunut, mutta näytti siltä, että osa kaupungista olisi jäänyt jäljelle Lindesbergin ja Arboga suuntaan.
Sitten ääni huusi jälleen:
“Fagersta!”
Ja siellä tapahtui sama jylinä. Se oli hirvittävä ilmahyökkäys, ja koko Fagersta hävitettiin maan tasalle.
Ei edes Västanforsin rautatieasema, nykyinen Fagersta Central, ollut jäljellä. Siltaa, joka kulkee Västanforsån yli, vihollisjoukot korjasivat.
Sitten ääni huusi jälleen:
“Avesta!”
Ja Avesta hävitettiin maan tasalle.
Ja jälleen:
“Sandviken!”
Eikä Sandvikenista jäänyt mitään jäljelle.
Gävlen näin hyvin epämääräisesti. En voi sanoa varmasti, tuhoutuiko se, mutta minulle jäi vaikutelma, että sielläkin oli paljon raunioita.
Sitten kuulin äänen jälleen, ja nyt se huusi:
“Bofors!”
Seurasi voimakas ilmahyökkäys. Mutta yksi vihollisen lentokone toisensa jälkeen putosi, ja Bofors selvisi taistelusta lähes vahingoittumattomana.
Koko tehdasalue säilyi ehjänä. Vain muutama rakennus vaurioitui – ei hyökkäyksen seurauksena, vaan siksi että pudonneet lentokoneet räjähtivät ja aiheuttivat vahinkoa ympäristöön.
Karlskoga näytti melko koskemattomalta ja selvisi ilmeisesti ilman vahinkoja.
Sitten ääni huusi jälleen:
“Borlänge!”
Ja Borlänge kaikkine esikaupunkeineen hävitettiin täysin maan tasalle.
Sen jälkeen kaikki muuttui täysin pimeäksi – koko maa pimeni. Ja kuulin äänen huutavan:
“Pimeys lankeaa koko maailman ylle.”
Silloin kuulin kansojen keskuudesta suuren valituksen.
Sitten näin valojuovan kaiken pimeyden yläpuolella, ja pimeydestä näin suuren joukon valkopukuisia olentoja temmattavan kohti tätä valojuovaa.
Sieltä kuulin ihmeellisen laulun Karitsasta, joka on lunastanut meidät kaikki Jumalalle verellään.
Silloin huusin:
“Mutta rakas Jeesus, miksi kaiken tämän täytyy kohdata meidän kansaamme?”
Silloin ääni vastasi:
“Lue psalmin 41 neljä ensimmäistä jaetta…”
Tämä kansa on ollut täynnä laupeutta. Se on auttanut muiden maiden kansoja heidän hädässään, ja siksi olen tahtonut kääntyä tämän kansan puoleen.
Olen runsaasti vuodattanut armoani ja herätyksen henkeä tämän kansan ylle. Olen antanut sille enemmän mahdollisuuksia kuin millekään muulle kansalle, sillä minä rakastan sitä.
Ne, jotka ovat armahtaneet köyhiä, olen tahtonut auttaa, ja tulen auttamaan myös jatkossa.
Minä pelastan monia, monia tuhansia ihmisiä tässä maassa, koska he ovat itse yrittäneet pelastaa toisia.
Mutta kuinka voisin pelastaa heidät? En voi opettaa heitä rukoilemaan, enkä voi nöyryyttää heitä muuten kuin hädän kautta.
Ja nyt hätä tulee tämän kansan ylle, ja monet pelastuvat iankaikkisuuteen tämän hädän kautta.
Älä pelkää. Älä ole peloissasi. Minun rakkauteni on mukana kaikessa tässä.
Saatat kysyä:
“Etkö nähnyt mitään muuta?”
Kyllä, ystäväni. Näin kaiken tämän neljän tunnin ajan, ja näin paljon sellaista, josta omatuntoni kieltää minua puhumasta.
Minulla oli nimittäin monia muitakin näkyjä. Luulin itse, että tulisin tästä ilmestyksestä ulos harmaahiuksisena, mutta sen ylle vedettiin verho, ja toistaiseksi minun on kielletty puhumasta siitä.
Mutta nyt, ystävät, armo lepää yllämme! Nyt voimme kaikki valmistautua ensimmäiseen ylöstempaamiseen.
Ja sinä, joka et ole pelastunut – haluan varoittaa erityisesti sinua.
Jotkut ehkä sanovat, että olen kirjoittanut tämän pelotellakseni ihmisiä. Se ei ole totta, sillä silloinhan myös seurakunnan jäsenet voisivat pelästyä.
Ei, ystäväni. Tämä on viesti taivaan Jumalalta.
Se on kyllä järisyttävä viesti, mutta se on kutsu:
“Sovittakaa itsenne Jumalan kanssa. Nouskaa! Pudistakaa ennakkoluulot ja ennakkokäsitykset pois ja tulkaa esiin etsimään armoa niin kauan kuin armon ovi on vielä auki.”
“Yö tulee, jolloin yksikään seurakunta ei enää voi toimia maan päällä.”
“Tänä päivänä, jos kuulet Herran äänen, älä paaduta sydäntäsi. Sillä jos pysyt torjumassa Jumalan kutsua, muista, että silloin jäät tänne yöhön.”
Mutta tänä päivänä Golgatan lähde on avoinna – se lähde, joka avautui, kun Jeesus, Vapahtajamme, huusi ristillä: “Se on täytetty!”
Se lähde virtaa yhä tänään.
On vielä mahdollisuus pelastukseen, synnin puhdistukseen sinulle.
Autuas olet, jos heräät.
Aamen.