Merja Hautasen näky maailman historian suurimmasta herätyksestä

Mainitsen tässä sellaisesta näystä, jonka näin vuonna 2016.
Se oli helatorstaita vasten yöllä, ja olisin voinut luulla, että se oli unta, mutta se ei ollut unta. Minä heräsin siihen tasan kello 2 yöllä. Yleensä en nähnyt unia enkä ole ollut sellainen, että näkisin mitään tämmöisiä, mutta sinä yönä katselin merkillistä elokuvaa.
Se alkoi niin, että suuri myrsky oli alkamassa. Jokainen tiesi, että ennennäkemättömän kova myrsky oli alkamassa – jotain sellaista, mitä ei vielä koskaan ole tässä ihmiskunnassa nähty ja koettu. Ihmiset olivat levottomia, he säntäilivät edes takaisin ja olivat huolissaan maallisista. He kiirehtivät tavaroitaan suojaan.
Siinä näkyi semmoiset voimakkaat tuulenpuuskat, ja ne sadepisarat olivat todella isoja. Niitä muutama jo putosi. Jos mä sanon että 2 senttiä, mä luulen että sekin on liian pieni. Ne olivat todella isoja. Muutama semmoinen suuri pisara jo putosi. Jotain ennennäkemätöntä oli kohtaamassa maapiiriä, ja ihmiset aistivat sen. Ilmapiiri maailmassa oli muuttunut.
Ja siinä vaiheessa, kun ihmiset säntäilivät huolehtien siitä, mitä he ottavat ja vievät suojaan, siinä hetkessä näin, kuinka valtavan suurta puimuria tuotiin paikalle. Se oli kaksi kertaa suurempi kuin normaali puimuri. Maan eloleikkuu oli alkamassa. Se oli tuotu jo paikalle, ja oli enää ajan kysymys, hetkestä kiinni, milloin se lähtisi liikkeelle.
Ja siinä, kun tuon puimurin näin ja tulee tuo tieto, että nyt on enää hetkestä kysymys, milloin se lähtee liikkeelle, niin valtava vapautus ja riemu täyttää sisäisen maailman: nyt se tapahtuu, nyt Jumalan lupaukset viimeinen käyvät toteen.
Ja tämä seuraava lause on jäänyt mietityttämään: maailman historian suurin herätys on alkamassa.
Samalla hetkellä valtava kirkkaus ympäröitsee. Jumalan Henki, joka on koko ajan ollut täällä sisäisessä maailmassa, ottaa sataprosenttisesti täyden vallan. Emme enää haluakaan muuta kuin olla yksi osa Jumalan suurta tekoa.
Jotenkin siinä kirkkauden ympäröidessä joka puolelta me sulaudumme yhdeksi osaksi Jumalan suurta tekoa, emmekä enää haluakaan olla mitään muuta kuin yksi osa hänen suurta tekoaan.
Tuohon valtavan riemun hetkeen minä herään. Olisin voinut luulla, että se on unta, mutta Jumalan voima lepää päälläni – valtava Jumalan voima. Jos siitä hetkessä olisin lähtenyt nousemaan, se ei olisi mitenkään ihmetyttänyt. Se oli valtava Jumalan voima, joka lepäsi niin, että – oletteko koskaan kokeneet tällaista – koko olemus puhui kielellä. Koko olemus oli niin täynnä Pyhää Henkeä, että koko olemus puhui kielillä, enkä enää pystynyt nukkumaan sinä yönä.
Minä tajusin, että Jumala oli halunnut ilmoittaa jotain. Tämä näytettiin siis 2016, ja vuonna 2020 aloimme nähdä jo erilaista ajanjaksoa täällä maan päällä.
Olen jäänyt miettimään, mitä se tarkoitti, maailman historian suurin herätys. Jos se, että me sulauduimme yhdeksi kokonaisuudeksi Jumalan suurta tekoa siinä kirkkaudessa, jos se tarkoitti ylöstempausta, niin silloin voisi ajatella, että ylöstempauksen hetkellä tai ylöstempauksen jälkeen tulee tuo maailman historian suurin herätys.
Siinä tarkoitettiin jotain muuta kuin näitä normaaleja herätyksiä, mitä on ollut. Lähinnä mulle tulisi mieleen, että ylösnousemuksen tai ylöstempauksen jälkeen tai sillä hetkellä tapahtuu jotain peräti erikoista.
Mutta sen varmuuden sain, että kaikki meidän rukouksemme, mitä me olemme rukoilleet, tulee tuona hetkenä voimaan. Ne ihmiset, jotka kuulivat Jumalan sanan mutta eivät tehneet ratkaisua, meidän lapsemme, joiden puolesta olemme rukoilleet, jotka eivät ole vielä Herran omia – sinä päivänä ne rukoukset, joita me olemme rukoilleet, ne tulevat täyteen voimaansa.
Yksikään niistä ei tule valumaan hukkaan. Ne täyttävät tehtävänsä.
Ja minä ymmärtäisin niin, että me alamme olla niissä hetkissä, kun Jumalan lupaukset täyttyvät. Vuosia ja vuosikymmeniä me olemme tätä odottaneet, mutta nyt se on tapahtumassa. Halleluja.
Katsotaan Kristukseen ja kiitetään ja ylistetään häntä paljon. Taivaalliset voimat ympäröivät meidät, ja me saamme vaeltaa voimasta voimaan kaiken tämän ajan keskellä. Tuli sieltä mitä tahansa, niin me saamme elää Herran voimassa. Aamen.
