AC Valdezin näky San Fransiscon tuhosta (1929)

Vuonna 1929, AC Valdez saarnasi kirkossa Vancouverissa, Brittiläisessä Kolumbiassa kun hänelle näytettiin seuraavanlainen avoin näky San Fransiscon tuhosta:

Minä seisoin paikoillani, kun yhtäkkiä seinät ja katto vain hävisivät näkyvistä. Minä aloin näkemään näkyä, jonka Herra näytti minulle. Minä katsoin ylös ja minä näin jotakin joka vastaa kuvausta ICBM:stä (Mannertenvälinen Ballistinen Ohjus). Se oli yhtä oikea kuin valokuva sellaisesta – tai oikea ohjus, jos olet koskaan nähnyt sellaista. Se oli yhtä oikea kuin jos olisit katsellut ohjusta suoraan edessäsi!

Minä näin se kuinka ohjus meni pilviharsojen lävitse. Seisoin vuoren sivulla, asuinalueella. Minä katselin merenlahdelle. Näytti kun olisin ollut Berkeleyssä, jos olet ollut koskaan siellä, ja Berkeleyn kukkuloilla. Minä katsoin San Fransiscon merenlahden suuntaan.

Minä näin moottoritien. Minä en sano että se oli Oaklandin moottoritie joka on olemassa tänä päivänä. Ystäväni, minä en tiedä missä se oli. Minä tiedän että seisoin tämän vuoren sivulla, katsoen isoon kaupunkiin päin, kun minä näin ohjuksen suuntaavan kohti tuota kaupunkia; ja yhtäkkiä, selvästi elektronisesti ohjattuna, ohjus syöksyi alas kaupunkiin ja räjähti. Sitten minä näin tulipallon, joka vastaa ensimmäisen vetypommin räjähdystä jonka näin joskus videolta.

Tämä tapahtui 1929! Atomia ei halkaistu ennenkuin vasta 1932! Silti minä näin sen yhtä selvästi kun minä näen sinut tänä iltana. Tällä näyllä oli jokin tarkoitus. Minä olen varoittanut ihmisiä siitä lähtien että tämä asia on tulossa!

Kun tämä päivä lähestyy, minun ystäväni, minä tunnen itseni enemmän eloisammaksi kuin koskaan ennen! Minun täytyy kantaa todistusta siitä mitä minä näin minun omilla silmilläni! Minun täytyy varoittaa Jumalan kansaa että heidän täytyy elää hengessä, vaeltaa hengessä sekä täyttyä hengellä mikäli he haluavat Jumalan suojeluksen näinä viimeisinä päivinä!

Minä näin räjähdyksen puhkeavan kaikissa sen kauniissa väreissä. Oletko sinä koskaan nähnyt kuvaa räjähdyksestä? Se on kaunis näkymä, mutta myös kauhea näkymä. Voit nähdä kaikki sateenkaaren värit tuossa isossa pallossa kun se laajenee. Sitten räjähdyksestä seuraava paineaalto tuhoaa kaiken tieltään. Se jättää jälkeensä ison kraaterin. Se pystyy tuhoamaan ison New York Cityn kokoisen asuinalueen yhdessä räjähdyksessä.

Vaikka vuonna 1929 ei ollut vielä moottoriteitä, minä näin niitä minun näyssäni. Minä näin kuinka ihmiset juoksivat ja hyppäsivät autoihinsa paetakseen, mutta he eivät päässeet pakoon! Minä näin tämän räjähdyksen jälkiseuraamukset ja kaikki sen yksityiskohdat.

Sitten Herran Henki nosti minut ylös. Aivan kuten Paavali, en tiedä olinko kehossa vai poista kehostani! Ainoa asia minkä minä tiedän, minun ystäväni, oli että Jumala vei minut ja kiidätti minut sen ison suurkaupungin läpi mihin pommi oli osunut. Mitään ei ollut enää jäljellä. Keskusta mihin se oli osunut, oli sulanut. Se oli niinkuin sulanutta lasia. Minun ystäväni, vasta kun minut vietiin kauas asuinalueesta, minä aloin nähdä minkäänlaisia merkkejä raunioista.

Viimein, minä tulin jonkin kohdalle joka näytti samantapaiselta kuin lumi tai hiekkakasa joka oli kasautunut aitoja ja rakennuksia vasten. Minä näin kasoittain hienojakoista metallia, – kaikki oli täysin tuhoutunut!

Viimeinkin, kaukana, kaukana siitä minkä minä ajattelin olevan asuinalue, minä aloin löytää merkkejä ihmisistä, ainoastaan palasina – keskiruumiita, päitä, kämmeniä, käsiä ja jalkoja. Niitä oli ympäriinsä jokapuolella!

Herran Henki vei minut vielä pidemmälle. Minä aloin nähdä merkkejä elämästä. Ihmiset juoksivat ympäriinsä. Jokainen heistä oli sokea. (Minä en tiennyt vuonna 1929 että jos olet n.57 km päässä räjähdyksestä ja satut katsomaan siihen suuntaan, sinä et tule enää koskaan näkemään.) Jokainen oli sokea, minun ystäväni. He juoksivat ja huusivat ja törmäilivät tähän ja tuohon. Lapset olivat sokeita ja he kirkuivat, huutaen heidän vanhempiaan, ja heidän vanhemmat huusivat heidän lapsiaan. Mitä kauemmaksi menin, sitä enemmän sekaannusta oli ja huudot lisääntyivät.

Minun ystäväni, jopa tänäkin oltana, kun minä puhun teille, minä pystyn kuulemaan nuo huudot! Minä pystyn kuulemaan kuinka lapset ja vanhemmat huutavat toisiaan! Se oli kauhea näkymä katsella. Jos minä eläisin 10000 vuotta, minä tiedän että minä voisin sulkea silmäni ja kuulla nuo huudot, sekä nähdä kauhun joka oli jokaisen vanhemman ja aikuisen kasvoilla! Totisesti, se oli kauhea näkymä.

Sitten, minun ystäväni, Herran Henki vei minut. Oi, en tiedä kuinka nopeasti minä liikuin eteenpäin, mutta minä pystyin näkemään vuoret ja kukkulat jotka jäivät taakseni. Minä tulin isoon laaksoon.

Kun minä lähenin sitä, minä pystyin nähdä etäällä joukon ihmisiä, joita näitti olevan kymmeniä tuhansia. Minä en tiedä kuinka monta heitä oli. Se oli ihmismeri. Jo kauan ennen kuin saavuin sinne, minä pystyin näkemään heidät. Kun minä tulin lähemmäksi, minä pystyin erottamaan että heillä oli nenäliinat ja he pyyhkivät heidän kyyneleensä heidän silmistään.

Sitten ensimmäistä kertaa minä aloin kuulla taivaallisia hymnejä. Minä kuulin Hallelujaa, basso, tenori, soprano ja alto äänissä jotka oli sekoitettu keskenään. Ihmismassa nostettiin yhdessä ylös taivaallisen musiikin toimesta. Minä tulin alas heidän keskellään. Siinä he olivat, Jumalan kansa. Tämä on mitä minä näin, minun ystäväni. He kaikki olivat pukeutuneet niinkuin he olisivat valmistautuneet Sunnuntain Jumalanpalvelukseen. Heidän hiuksensa oli laitettu hienosti. Heidän vaatteissaan ei ollut likaa. Heistä oli pidetty niin täydellistä huolta että kaikki oli kunnossa, minun ystäväni. Heidän kasvonsa ja vaatteensa olivat puhtaat. Kaikki oli kunnossa!

Ainoa sana jolla voisin heitä kuvata on ”pikkutarkka”, kunnia Jumalalle! Mikä ihana asia olla Jumalan käsissä! Minä sanon että Jumala tulee suojelemaan hänen kansaansa näinä viimeisinä päivinä JOS… he elävät hengessä, vaeltavat hengessä ja täyttyvät hengellä!