Hollie L. Moodyn näky Jeesuksesta valkoisella valtaistuimella

Hollie L. Moodyn näky Jeesuksesta valkoisella valtaistuimella 28 Tammikuuta, 2000. Tässä on mielestäni hyvä opetus siitä että ei ole todellakaan turhaa rukoilla itselle läheisten sekä myös muiden ihmisten pelastumista. Jumala on armahtanut monia ihan vain sen takia kun oma isä tai äiti on rukoillut omien lasten puolesta. Älkäämme koskaan aliarvioiko rukouksen voimaa.

Minä näin Herran istumassa suurella valkoisella valtaistuimella. Hänen eteensä oli kokoontunut pitkä jono ihmisiä. Olin tyrmistynyt siitä että näillä ihmisillä ei ollut kasvoja. Heidän kasvojensa tilalla oli pelkkää tyhjää.

Joka kerta kun henkilö tuli Herran eteen, Hän avasi kirjan ja luki sieltä kaikki asiat mitä kyseinen henkilö oli tehnyt elämänsä aikana. Kaikki oli tallennettu sinne; ja Herra luki koko kirjan alusta loppuun. Jokainen ihminen tässä jonossa joutui tuomioitavaksi, ja heidät tuomittiin Helvettiin. Joka kerta kun Herra kertoi ihmiselle että hänet on tuomittu, tuo henkilö alkoi kirkumaan, itkemään ja kerjäämään Herralta vielä yhtä mahdollisuutta. Kyyneleet vierivät pitkin Herran poskia, mutta Hän pudisti päätään ja kertoi ihmisille että heillä oli ollut runsaasti tilaisuuksia tehdä parannus ja elää Hänelle. Tätä jatkui melko pitkään.

Viimein Herra katsoi minua ja sanoi minulle, ”Miksi sinä et tee mitään?” Minä olin hämmentynyt. ”Mitä haluat että minä tekisin, Herra?” Minä vastasin. ”Rukoile,” Herra vastasi. Joten minä aloin rukoilemaan, mutta en kovin hartaasti. Kun olin tehnyt näin jonkin aikaa, Herra kääntyi minuun päin huolestuneena ja sanoi, ”Katso näitä ihmisiä. Todella, katso heitä.” Kun tein niin, heidän kasvonsa alkoivat muodostua. Heistä tuli ihmisiä jotka tunsin etäisesti. He olivat tuttavia. Minä aloin rukoilla palavammin heidän puolestaan. Jälleen kerran, Herra kääntyi minuun päin paljon ankarammin ja sanoi, ”Katso näitä ihmisiä vielä uudestaan.” Nyt heistä muuttui minun ystäviäni. ”Sinun täytyy rukoilla kovemmin,” Herra nuhteli minua. Minä aloin rukoilla hieman kovemmin. Tämä pitkä jono tuli siitä huolimatta Herran luokse, hän luki heille heidän elämäntarinansa heidän henkilökohtaisesta kirjastaan, ja sitten heidät tuomittiin.

Jälleen kerran Herra kääntyi minua kohti, tällä kertaa vihassa. Hän itki vieläkin niiden sielujen tähden jotka joutuivat tuomittavaksi. ”Ymmärrätkö ja käsitätkö sinä todella mitä täällä tapahtuu?” Herra kysyi minulta. ”Katso!” Sitten musta aukko ilmestyi tuon pitkän ihmisjonon taakse. Minä vilkaisin kohti aukkoa ja siitä tuli kamala pimeys. Minä kuulin kuinka tuosta aukosta tuli kirkumista, huutoja, valituksia ja vaikerointia. ”Mene ja katso,” Herra komensi minua. Minä en halunnut tehdä niin. Minua pelotti, mutta oli ikäänkuin käsi oli työntänyt minua selästä kohti tuon mustan aukon reunaa.

Kun minä saavuin tuon mustan aukon reunalle, minä kurkistin siitä alas. Sitten, minä peräännyin taaksepäin kauhistuneena. Minä pystyin nähdä mustan aukon pohjalle. Se näytti olevan pitkä, alaspäin menevä tunneli. Minä pystyin nähdä kuhisevan ihmismassan tuon aukon pohjalla. He olivat niin kiinni toisissaan, että näytti ettei heidän välillään ollut ollenkaan tilaa. Siellä oli liekkejä, ja iso oranssi ja punainen hehku joka tuli tuon mustan aukon pohjalta. Minä haistoin rikin hajun. Minä näin tulta ja liekkejä. Minä tunsin voimakkaan kuumuuden joka tuli tuosta tulesta. Minä näin matoja vilisemässä joka puolella niiden ihmisten kehojen päällä, jotka olivat mustan aukon pohjalla. Ihmiset paloivat, mutta silti tuli ei kuluttanut heitä. He kirkuivat tuon tulen aiheuttamasta tuskasta ja kivusta. Heidän kätensä oli kohotettu ylöspäin. He liikkuivat ympäriinsä niinkuin suuret aallot ja he kirkuivat. He kirkuivat vapautusta ja armoa. Mutta heille ei ollut armoa tai vapautusta.

Minä peräännyin taaksepäin tuon mustan aukon reunalta, pelon, kauhun ja epätoivon vallassa. Sitten minä käännyin kohti Herraa, joka istui Hänen valtaistuimellansa ja luki kirjoja. Minä näin että valtava, loputtoman näköinen kasa kirjoja oli kasattu hänen valtaistuimensa viereen. Minä tiesin että jokainen ihminen joista nuo kirjat oli kirjoitettu, joutuisi tuomittavaksi. Minä katsoin tuota pitkää ja loputonta ihmisjonoa, jotka olivat kokoontuneet Herran eteen, odottamaan tuomiotaan. Nyt minä pystyin näkemään jokaisen kasvot kirkkaasti. He olivat minun ystäviäni, perhettäni ja sukulaisiani, ja he joutuivat tuomittavaksi. Minä näin kuinka heidät heitettiin tuohon mustaan aukkoon, ja minä kuulin kuinka he kirkuivat kun he putosivat alas tuota pitkää tunnelia pitkin.

Herra kääntyi minua kohti, kyyneleet virtasivat pitkin hänen poskiaan, ja hän sanoi ”Nyt rukoile.” Minä aloin itkeä ja huutaa että Jumala armahtaisi näitä ihmisiä. Kun jokainen henkilö tuomittiin, minä juoksin tuon mustan aukon reunalle, ja yritin vetää heitä pois päin siitä. Minä tarrasin kiinni heidän käsiinsä ja yritin pitää niistä kiinni. Mutta he luisuivat minun käsistäni. Minä yritin yksin epätoivoisesti estää minun rakastamiani ihmisiä menemästä alas tuosta mustasta aukosta. Minä tarrasin Herrasta kiinni yhdellä kädellä, sitten minä kurottauduin toisella kädellä kohti mustaa aukkoa, ja yritin ottaa ihmisistä kiinni ja napata heidät pois tuosta mustasta aukosta.

Päästä irti,” Herra sanoi minulle. ”Jos minä päästän sinusta irti, minä menen tuohon aukkoon itse,” minä osoitin mieltäni. ”Päästä irti,” Herra sanoi uudestaan. Minä päästin irti. Oli niinkuin näkymättömät kädet olisivat pitäneet minua kiinni. Minä menin maakuuasentoon tuon aukon reunalle, kurotin käsilläni sen sisälle, yrittäen tarttua kiinni ihmisistä jotka putosivat siitä alas. Minusta tuntui että nuo liekit polttivat minuakin. Ajoittain minusta tuntui siltä kuin tassut olisivat tullet ulos mustasta aukosta ja iskeneet minua. Minä tunsin polttelua käsissäni, ja näin kuinka naarmut ilmestyivät käsiini.

Minä itkin ja huusin Jumalan puoleen että hän vapauttaisi minulle rakkaat ihmiset. Minä anelin että Jumala armahtaisi minun rakkaitani, eikä tuomitsisi heitä mustaan aukkoon. ”On helpompi rukoilla kadonneiden puolesta silloin kun ne ovat sinulle rakkaita ihmisiä,” Herra sanoi minulle. ”Muista, kaikki kadotetut ovat Minun rakkaitani. Minä haluan että Minun lapseni alkavat rukoille näiden puolesta, Minun kadonneiden lapsieni, niinkuin sinä rukoilet heidän puolestaan nyt. Minä nostan esirukoilijoiden sukupolven seisomaan muurin aukossa, Minun kadonneiden lasteni puolesta. Nämä esirukoilijat tuntevat taistelun kuumuuden, ja tulevat sen polttamiksi. Helvetin joukot tulevat heitä vastaan, ja hyökkäävät heidän kimppuunsa. Silti, minä olen heidän kanssaan, ja minä pidän heistä kiinni. Rukoilisitko sinä nyt?” (ks. 22:30)

-Hollie L. Moody

Ilmestyskirja 20:11-15

Ja minä näin suuren, valkean valtaistuimen ja sillä istuvaisen, jonka kasvoja maa ja taivas pakenivat, eikä niille sijaa löytynyt. Ja minä näin kuolleet, suuret ja pienet, seisomassa valtaistuimen edessä, ja kirjat avattiin; ja avattiin toinen kirja, joka on elämän kirja; ja kuolleet tuomittiin sen perusteella, mitä kirjoihin oli kirjoitettu, tekojensa mukaan. Ja meri antoi ne kuolleet, jotka siinä olivat, ja Kuolema ja Tuonela antoivat ne kuolleet, jotka niissä olivat, ja heidät tuomittiin, kukin tekojensa mukaan. Ja Kuolema ja Tuonela heitettiin tuliseen järveen. Tämä on toinen kuolema, tulinen järvi. Ja joka ei ollut elämän kirjaan kirjoitettu, se heitettiin tuliseen järveen.