Tom Hornin Apophis-Koiruoho profetia

Thomas Horn kuvailee kokemustaan, jossa hän uskoo Jumalan näyttäneen hänelle tulevia tapahtumia. Noin 45 vuotta sitten hän näki näyn, joka johti hänet ennustamaan paavi Benedictus XVI:n (16) eroamista vuonna 2012, mikä toteutui aivan kuten hän oli ennustanut. Toisessa näyssä, hän näki jättimäisen palavan vuoren putoavan Tyynenmeren valtamereen, aiheuttaen tsunamin ja globaaleja katastrofeja, kuten hurrikaaneja ja tulivuorenpurkauksia. Hän yhdistää tämän asteroidi Apophikseen, jonka hän uskoo osuvan Maahan vuonna 2029. Hän pitää näkyään varoituksena, joka on linjassa siitä mitä Ilmestyskirja kertoo koiruohosta.

Thomas Horn kertoo, että Apophis, joka on 370 metriä leveä asteroidi, voisi iskeä Maahan 13. huhtikuuta 2029, aiheuttaen valtavaa tuhoa, mahdollisesti tappaen miljardeja. Hän sanoo myös että NASA saattaa salata tämän uhan. Hän tukee väitteitään asiantuntijahaastatteluilla ja näkee näyn kutsuna evankeliumin saarnaamiseen, sillä Raamattu lupaa, että Jumala voi peruuttaa tuomion, kuten Nineven tapauksessa, jos ihmiset kääntyvät Hänen puoleensa. 

Jos Apophis osuisi Maahan, kuten Thomas Horn ennustaa, seuraukset olisivat katastrofaalisia. Iskun voima, joka vastaisi 65 000 Hiroshimaan pudotettua atomipommia, aiheuttaisi välittömästi valtavaa tuhoa osuma-alueella, mahdollisesti Meksikon ja Kalifornian rajan lähellä, tappaen kymmeniä miljoonia ihmisiä tiheästi asutulla seudulla. Osumasta syntyvä tsunami, kuten Hornin näyssä kuvataan, pyyhkäisisi rannikkoalueet ja aiheuttaisi massiivisia tulvia, kun taas ilmakehään nouseva aerosoli ja pöly käynnistäisivät ilmastonmuutoksia, kuten hurrikaaneja ja auringonvalon himmenemistä, häiriten globaalia ruoantuotantoa ja ekosysteemejä. Toinen asteroidin kappale voisi sytyttää tulivuoria, vapauttaen myrkyllisiä kaasuja ja pimentäen taivaan, mikä pahentaisi tilannetta entisestään.

Pitkällä aikavälillä Apophiksen osuma voisi johtaa miljardeihin kuolonuhreihin nälänhädän, tautien ja yhteiskunnan romahtamisen seurauksena. Pöly ja tuhka ilmakehässä voisivat aiheuttaa "asteroiditalven", laskien lämpötiloja ja tuhoten viljelyksiä vuosiksi, mikä horjuttaisi maailman ruokaturvaa. Infrastruktuurin tuhoutuminen, erityisesti osuma-alueen lähellä, lamauttaisi kaupan, viestinnän ja hallinnon, johtaen kaaokseen ja pakolaiskriiseihin. Seuraukset olisivat ennennäkemättömän tuhoisat ja toisivat aivan valtavia haasteita ihmiskunnalle.

Johdanto
Hei, olen Thomas Horn. Noin 45 vuotta sitten tulin eräänä päivänä kotiin töistä, valvoin yön rukouksessa ja menin sitten nukkumaan. Seuraavaksi huomasin seisovani hyvin kirkkaan valon edessä. Jotenkin ymmärsin seisovani Jumalan edessä. Tiesin myös, että Hän oli näyttänyt minulle joitakin asioita – yhdessä vaiheessa käärö avautui, ja katselin eläviä kuvia sen edessä. Kun heräsin, kirjoitin ne ylös.

Yksi esimerkki, joka on nyt laajasti tiedossa, tapahtui vuonna 2010. Näin tummia pilviä nousevan Vatikaanin ylle, heräsin ja kirjoitin, että paavi Benedictus XVI jäisi eläkkeelle huhtikuussa 2012. Aloin puhua siitä julkisesti. Itse asiassa esiindyin Sid Rothin It’s Supernatural -ohjelmassa vuonna 2011 ja tein tuon ennustuksen. Kun vuosi 2012 tuli ja meni, aluksi näytti siltä, että Benedictus ei ollut eronnut. Mutta sitten, kuten maailma nyt tietää, helmikuussa 2013 Vatikaani ilmoitti, että paavi Benedictus XVI oli jäänyt eläkkeelle. Samana päivänä Vatikaanin tiedotusväline, L’Osservatore Romano, antoi haastattelun New York Timesin toimittajalle ja myönsi, että Benedictus oli salaa eronnut maaliskuussa 2012. Huhtikuuhun 2012 mennessä ero tuli viralliseksi Rooman hallinnon, Curian, kanssa, ja he hyväksyivät hänen eronsa. Puhelimeni soi taukoamatta – kaikki halusivat tietää, kuka oli Vatikaanin sisäpiirilähteeni! Nauraen sanon nykyään, että jos kertoisin heille sen olleen Pyhä Henki, se todella hämmentäisi heitä.

Näky katastrofista
Noin vuosi sitten tämä kokemus, jotia olen saanut aikuisiälläni useasti, tapahtui jälleen. Löysin itseni vuoren huipulta jostakin, tuhansien ja tuhansien ihmisten ympäröimänä. Kaikki olivat paniikissa – ihmiset huusivat, juoksivat ja katsoivat olkansa yli, minä mukaan lukien. Tämä osa näystä oli pelottavin ja todellisin; mieleni oli vakuuttunut, että se todella tapahtui. Käännyin ja katsoin olkani yli ja näin jättimäisen palavan vuoren tulevan ilmakehän läpi, hajoavan kiitäessään kohti Maan pintaa. Kun me kaikki juoksimme, se putosi äkisti Tyynenmeren valtamereen. Se kaatoi meidät jaloiltamme – koko planeetta tuntui tärisevän ja vapisevan niin voimakkaasti, että emme voineet seisoa. Kuulin kauhean rätisevän äänen, ikään kuin Maan vaippa olisi murtumassa.

Katsoin jälleen oikean olkani yli ja näin jättimäisen tsunamin – massiivisen vesiseinän nousevan vuoren ylle. Tiesin, että me kaikki olisimme pian mennyttä. Juuri silloin, kuin kaksi suurta kättä olisi laskeutunut käsivarsieni alle, minut nostettiin ilmaan katsomaan alas planeetalle. Se oli kauheaa ja pelottavaa, kun vesi vyöryi epätoivoisten ihmisten ylle, jotka huusivat, itkivät ja rukoilivat.

Näin jotain, minkä ymmärsin vasta myöhemmin tieteelliseksi – en ole tutkija, joten pystyin vain kirjoittamaan ylös näkemäni ja varmistamaan sen myöhemmin. Tutkijat sanovat, että juuri näin tapahtuisi: Tyynenmeren vedet, jonne tämä massiivinen palava kivi putosi, kiehuivat. Aerosoli nousi ylempään ilmakehään ja laukaisi hurrikaaneja eri puolilla pallonpuoliskoja. Toinen suuri kappale, joka ilmeisesti irtosi ilmakehään tullessa, osui Maahan sytyttäen tulivuoria. Suihkuvirtaukseen puhaltanut materiaali pimensi auringon, kuun ja tähdet päivien kuluessa.

Apophis ja Koiruoho
Heräsin niin kauhuissani, että melkein putosin sängystä. Tartuin paperiarkkiin – jotain, minkä olen oppinut pitämään sängyn vieressä kynän kanssa – ja aloin kirjoittaa ylös jokaisen pienen yksityiskohdan siitä, mitä olin nähnyt ja kokenut. Mutta ennen kuin ehdin tehdä niin, huoneessa kuuluva ääni sanoi yhden sanan: “Apophis.” Tiesin, että Apophis oli muinainen egyptiläinen kaaoksen jumala, valon ja Ran vihollinen, mutta en tiennyt siitä paljon muuta. Tiesin myös, että NASA oli löytänyt Apophis-nimisen asteroidin vuonna 2004 Kitt Peak National Observatoryssa, nimettynä tämän tuhon jumalan mukaan. He arvelivat aluksi, että sillä olisi vakava mahdollisuus osua Maahan vuonna 2029, ja se lisättiin heidän tarkkailulistalleen. Myöhemmin he vähensivät osuman todennäköisyyttä seuraavan yhdeksän vuoden aikana. Mutta sain tietää, että tämä saattaa olla peittelyä – Apophiksen osumisen todennäköisyys Maahan vuonna 2029 on paljon suurempi kuin he myöntävät. Kirjassani selitän, että kyse ei ole pelkästä salaliittoteoriasta, ja väittämäni tukena on haastatteluja tähtitieteilijöiltä, NASA:n jäseniltä ja korkeiden turvallisuuslupien omaavilta asiantuntijoilta, kuten Pentagonin everstiluutnantti Robert McGinnis ja Nathan Myhrvold, polymathi, jolla on yli 800 patenttia. Myhrvoldin vertaisarvioitu artikkeli syyttää NASA:a Apophiksen ja muiden asteroidien uhkan salaamisesta.

Uskon, että Apophis – joka on 370 metriä leveä (1200 jalkaa eli neljä NFL-jalkapallokenttää), painaa 20 miljoonaa tonnia ja kulkee 28 000 mailia tunnissa – iskee Maahan perjantaina 13. huhtikuuta 2029, voimalla, joka vastaa 65 000 Hiroshimaan ja Nagasakiin pudotettua atomipommia. Tutkijat sanovat, että se voisi tappaa kymmeniä miljoonia, mahdollisesti miljardeja. NASA ehdottaa, että se saattaisi osua lähelle Meksikon ja Kalifornian rajaa, tiheästi asutulle alueelle, mikä selittää, miksi tämä näky oli niin kauhistuttava. Kuitenkin Luukas ja Ilmestyskirja 8 kuvaavat tällaisia merkkejä – Koiruoho, mahtava vuori – jotka edeltävät lunastusta ja Kristuksen paluuta.

Uskotpa tempaukseen tai et, tämä on kutsu saarnata evankeliumia. Näyssäni ihmiset ympäri maailmaa anelivat Jumalalta pelastusta, ja Raamattu osoittaa, että Hän voi peruuttaa tuomion, kuten Nineven tai Joelin ruton kohdalla, jos käännymme Hänen puoleensa. Eräs huippu-eurooppalainen tähtitieteilijä sanoo jopa, että Apophis voisi kulkea “ikkunan” läpi Marsin ja Maan välillä ja palata tarkalleen seitsemän vuoden kuluttua. Kirjani, Koiruohon profetia, pyrkii sytyttämään tämän intohimon.

Kutsu katumukseen ja parannuksentekoon
Minä näin näyssä myös kuinka ihmiset kaikkialla, ympäri maailmaa, olivat kasvoillaan maassa, anoen Jumalaa pelastamaan heidät tältä uhkalta. Raamatussa on ennakkotapaus, että Jumala peruuttaa tuomion, kuten Hän teki Nineven kanssa, kun Joona saarnasi siellä.

Kuten Hän sanoo Joelin kirjassa: “Jos käännytte Minun puoleeni koko sydämestänne, sielustanne ja mielestänne,” Hän lupaa lähettää teille siunauksen kirouksen sijaan.”Jopa yksi maailman tunnetuimmista eurooppalaisista tähtitieteilijöistä sanoo, että on hyvin todellinen mahdollisuus, että Apophis kulkee
hänen kutsumansa “ikkunan” läpi, Marsin ja Maan välillä, sinkoutuen avaruuteen ja palaten sieltä tarkalleen seitsemän vuoden kuluttua.