Kommunistin paluu elämään ruumishuoneelta

KIRJE VENÄLÄISELTÄ KOMMUNISTILTA

Barnaul -nimisestä kaupungista Mongolian rajalta on tullut hyvin merkillinen kirje. Sen lähetti Usrjuzjina Nikitisjna -niminen nainen. Hän kertoo, että lääkärit totesivat hänet vaikean leikkauksen jälkeen kuolleeksi, ja että hänen ruumiinsa siirrettiin ruumishuoneelle. Hän kertoo myös millaiseksi hän koki kuoleman ja miten hän palasi elämään.

Olin vankka ateisti. Olin myös kommunistisen puolueen jäsen ja vihasin sekä halveksin uskovia. Vuonna 1965 sairastuin vakavasti ja tutkimuksissa ilmeni, että minulla oli suolisyöpä. Sairastin kolme vuotta ja tilani huononi nopeasti. Toivoin koko ajan, että parantuisin

Käytin lääkkeitä, mutta ne eivät auttaneet. Viimein tulin niin sairaaksi, että pyysin päästä sairaalaan. Tilani huononi edelleen. En edes voinut juoda vettä lasista ja lääkäri päätti suorittaa leikkauksen.

KATSELIN OMAA RUUMISTANI

Leikkauksen aikana sain yllättäen nähdä oma ruumiini, joka oli leikkauspöydällä. Katsoin sitä ja pelästyin. Koko leikkaushaava oli täynny syöpäkasvainta. En käsittänyt, kuinka saatoin katsella omaa ruumistani. Lääkäri piti suoliani käsissään ja sanoi: ”On ihmeellistä että hän on voinut elää näin kauan. Hän ei toivu enää”.

Lääkäri opeli huolimattomasti haavan umpeen. He uskoivat minun kuolleen. Ruumiini siirrettiin ruumishuoneelle ja peitettiin lakanoilla. Sitten tulivat sisään omaiset: veljeni ja poikani Andrjusja. Poikani itki ja sanoi: ”Äiti, miksi sinä kuolit? Minä olen vielä niin pieni, missä minä nyt asun?” Myös veljeni itki. Yritin syleillä Andrjusjaa ja ilmaista hänelle itseni, mutta turhaan. Sitten olin yllättäen kotona. Näin kuinka tavaroitani alettiin kokoamaan. Ihmiset kiistelivät. Näin myös pahoja henkiä, jotka yrittivät saada niistä otteen käsillään ja ne merkitsivät muistiin kaiken, mitä tapahtui. Yllättäen näin katsauksen koko elämästäni. Näin kaiken mitä olin tehnyt nuoruudestani lähtien. Se säikähdytti minua.

ANNA HÄNEN PALATA MAAN PÄÄLLE

Aloin äkkiä lentää ylöspäin. Liitelin läpi pimeyden kunnes näin kirkkaan valon ja paljon outoja muita, joissa oli ruusunpunaiset lehdet. En tiennyt missä olin. Vastaani tuli kaunis nainen, jolla oli pitkä hame. Hänen jalkansa olivat niin keveät, että ne eivät edes hipaisseet ruohomattoa hänen kulkiessaan. Nainen pani kätensä ristiin rinnalleen ja kysyi: ”Minne hän menee?” Minä pelästyin. Ymmärsin, että olin kuollut. Ymmärsin myös, että olin syntinen ja että minun täytyy tehdä tili synneistäni. Ollessani maan päällä en ollut uskonut, että sielu on olemassa. Aloin itkeä. Kuulin ylhäältä äänen, joka sanoi: ”Nainen, anna hänen palata takaisin maanpäälle hurskaan isänsä luo. Hänen jatkuvat rukoukset saavat vastauksen. Olin väsynyt hänen pilkkaansa ja syntiseen elämäänsä ja halusin ottaa hänet pois maan päältä. Mutta hänen isänsä rukoili minua, että minä näyttäisin hänelle sen paikan, jonka hän ansaitsee”

Yhtäkkiä huomasin olevani Helvetissä. Siellä oli matoja, käärmeitä ja skorpioneja. Huusin täyttä kurkkua, mutta en saanut armahdusta. Sitten kuulin äänen – Kristus saapui. Hän sanoi minulle: ”Kun olit maan päällä, et halunnut tuntea minua ja nyt minä en halua tuntea sinua. Annoin sinun sairastua, että tekisit parannuksen, mutta sinä pilkkasit minua loppuun asti. Niin kuin elit siellä, niin tulet elämään täällä. Mitä kylvit siellä, sitä leikkaat täällä.

Näin myös Barnaulin seurakunnan saarnaajan, jota olin jatkuvasti herjannut. Ääni kysyi: ”Kuka hän on?” Vastasin, että hän on saarnaaja. Ääni sanoi: ”Ja sinä nimitit häntä tyhjäntoimittajaksi”

Aloin rukoilla: ”Herra, anna minulle anteeksi ja anna minun palata takaisin maan päälle, minulla on pieni poika siellä”. Hän kysyi: ”Säälitkö sinä häntä? Minä myös säälin teitä ja tahdon, että teette parannuksen. Aika on lyhyt. Minä tulen pian ja tuomitsen ne jotka asuvat maan päällä.” Rohkaisin itseni ja kysyin: ”Onko täällä paratiisikin?” Mutta silloin olin jo palavassa uunissa. Tuska ja kauhu olivat suuremmat kuin osaan kuvitella.

BARNAULIN RUUMISHUONE

Äkkiä huomasin olevani taas Barnaulin ruumishuoneella, jossa ruumiini oli. Olin viluissani. Sinne kannettiin juuri miehen ruumis. Kun kantajani huomasivat, että olin kyljelläni, he juoksivat ensin kauhuissaan pois, mutta tulivat sitten hetkisen kuluttua takaisin ja veivät minut sairaalaan. Lääkäri ja sairaanhoitajat kokoontuivat. He alkoivat lämmittää minua lampuilla. Kun lämpenin, avasin silmäni ja aloin puhua. Kaikki olivat ihmeissään siitä, että minä palasin elämään. Seuraavana päivänä minulle annettiin ruokaa. Pyysin erään lääkärin istumaan ja kerroin missä minä olin ollut. Hän kuunteli tarkkaavaisena, kuten toisetkin.

Minut vietiin edelleen leikkaussaliin ja haava aukaistiin ja kirurgi totesi hämmästyneenä, että olin täysin terve. Kysyin professorilta, että mitä hän ajatteli asiasta. Hän vastasi: ”Mitä muuta voisin ajatella, kuin että Korkein on synnyttänyt teidät uudelleen”. Vastasin hänelle: ”Jos te ajattelette noin, niin minä kehoitan teitä myös syntymään uudelleen. Luopukaa syntisestä elämästä ja palvelkaa Häntä joka voi pelastaa sielunne, ja joka vuodatti pyhän verensä teidän tähtenne.

Usrjuzjina Nikitisjna (Kipinä-lehti 1/1978)