Perry Stone - 1800-luvun sanomalehden ennustuksia Amerikasta


Seuraavat unet ja näyt tapahtuivat 1800-luvun loppupuolella, heti Yhdysvaltain sisällissota jälkeen.
Ja on tärkeää, että ymmärrät niiden tapahtuneen sisällissodan jälkeen.

Nämä unet alkoivat tulla uskoville ihmisille, vanhimmille sekä ihmisille, jotka paastosivat ja rukoilivat.
Nämä unet – tiedot, jotka aion sinulle antaa ja jotka koostuvat yhdeksästä kohdasta – raportoi New Yorkissa toimiva uutistoimittaja, ja hän kokosi ne lukuisiksi raporteiksi New Yorkin sanomalehteen, koska ne käsittelivät Amerikan tulevaa hallintoa.
Millaisia asiat tulisivat olemaan tulevaisuudessa Amerikassa.

Muista nyt, että tämä oli 1800-luvun loppua.

MInä ainon nyt käydä nämä läpi yksi kerrallaan ja lukea ne sinulle.

Perheiden sisällä tulee olemaan sisäistä riitelyä, kuten Kristus ennusti Uudessa testamentissa.
No, sitä on ehdottomasti tapahtunut. On kristittyjä lapsia, jotka ovat kääntyneet vanhempiaan vastaan. Joskus vanhemmat, aviomies vaimoa vastaan – ja tämän Jeesus Kristus ennusti.

Ei tule olemaan yhtä suurta sotaa, vaan taistelua, joka leviää osavaltioihin, kaupunkeihin ja naapurustoihin Amerikassa.
Tämä on kiinnostavaa, koska juuri nyt, kun nauhoitan tätä, meillä on suuri kaupunki Amerikassa, jossa käydään jatkuvaa taistelua ja levottomuuksia. Muuallakin – sitä puhkeaa kaupungeissa ja naapurustoissa ympäri Amerikkaa.

Salainen joukko, joka on salainen organisaatio, imee elinvoiman tästä kansakunnasta.
Ja voimme tulkita sen eri ryhmiksi tai sanoa, että se voi edustaa tätä ryhmää, tuota ryhmää tai jotakin muuta ryhmää.

Meri kuohuu yli rajojensa, peittäen kaupunkeja, maanjäristyksiä, rakeita, sadetta ja tuhoa.
Minun mielestäni tämä tarkoittaisi tsunameja, mutta myös lukuisia maanjäristyksiä. Olemme itse asiassa nähneet tätä jo tähän mennessä.

Joukot kulkevat kaupungeissa etsien rahaa ja ruokaa ja tuhoten jokaisen, joka vastustaa heitä.

Jos et ole kuullut tästä, et ole kiinnittänyt huomiota. On nuorten joukkoja, joskus 20 tai 30 kerrallaan, jotka ovat menneet Kalifornian liikkeisiin ja muihin kauppoihin, menneet sisään ja ottaneet mitä haluavat ja tuhonneet paikan, ja sitten lähteneet.
Tätä on tapahtunut nyt – olen nähnyt sitä tapahtuvan luultavasti noin kahden vuoden ajan.

Yksi epätavallisimmista ennustuksista on ”Intiaanit rajan eteläpuolella.”
Tuohon aikaan, eli 1800-luvulla, ”rajan eteläpuolella” tarkoitti Meksikoa.
He käyttivät termiä ”intiaanit”. Se ei tietenkään ole oikea termi, mutta sitä käytettiin silloin.

”Intiaanit rajan eteläpuolella”, eli Meksikossa, nousevat ja haastavat Amerikan.
No, koko rajakriisi, josta kuulet puhuttavan, liittyy juuri tähän.

Seuraava ennustus oli:
Hallitus käyttää väärin perustuslakia, ajautuu vakavaan velkaan, ja näet poliitikkojen pakenevan turvallisuutensa vuoksi.
Ja mielestäni, ainakin jossain määrin, velka on olemassa – siitä ei ole epäilystäkään.
Silloin, kun tämä sanottiin, velkaa ei ollut paljon. Nyt sitä on. Luulen, että se on noin 40 biljoonaa dollaria.

Tässä on vielä yksi.

Teollinen tuotanto lakkaa joksikin aikaa.
Jopa maanviljelijät antavat peltojen jäädä viljelemättä.

Saatat kysyä: mitä tämä maanviljelyjuttu tarkoittaa?
Olen lukenut viime parin vuoden aikana raportteja, joissa viljelijöille aiheutuu liikaa kustannuksia.
Yksi viljelijä Kaliforniassa repi kaikki mantelipuunsa pois.
Toinen viljelijä luopui kaikesta karjastaan.
Ja syynä oli se, että liiketoiminnan kustannukset sekä veden hankkiminen ja kaikki muut tekijät, lait ja säännöt, tekivät viljelijöille mahdottomaksi ansaita tarvitsemansa tulot.
Ja tämä on todella alkanut tapahtua.

Teollisuuden pysähtyminen joksikin aikaa – olemme nähneet kokonaisia tehtaita suljettavan eri syistä ja tarkoituksista.

Sisäinen riitely aiheuttaa liittovaltion ja osavaltioiden hallitusten romahtamisen.
Jos olen koskaan katsonut jotakin ja ajatellut, että voin nähdä ”kirjoituksen seinällä”, niin tämä on yksi niistä.
Koska näet kaksi eri puoluetta – ne eivät tule toimeen keskenään.
Jos toinen haluaa jotakin, toinen tekee täysin päinvastoin, ja tämä näkyy kaikkialla.
Se ei ennen ollut näin pahaa kuin nyt.

Sanon siis, että nämä yhdeksän asiaa, jotka olen juuri kertonut sinulle, ennustettiin 1800-luvulla.

Katso nyt Amerikan nykytilaa.
On 104 miljoonaa ihmistä, jotka eivät tällä hetkellä käy töissä.
Joka kahdeksas käyttää ruokakuponkeja. Ja tietenkin jotkut ovat riippuvaisia niistä.
Mutta silti – yksi kahdeksasta. Mieti sitä.

Eli yksi kahdeksasta ihmisestä, jonka näet, käyttää tilastojen mukaan ruokakuponkeja, mikä tarkoittaa, että heidän on turvauduttava valtion apuun saadakseen ruokaa.

Valtionvelka on jossain noin tai yli 38 biljoonaa dollaria.
On viisi kaupunkia ja 38 paikallishallintoa, jotka ovat ajautumassa konkurssiin.

Demokratiat – ja tämä on tärkeää ymmärtää historiallisesta näkökulmasta – epäonnistuvat lopulta.
Syitä siihen, miksi demokratiat itse asiassa epäonnistuvat, on useita.

Demokratiat epäonnistuvat korkeiden verojen vuoksi, joita ihmiset eivät lopulta pysty maksamaan.
Niinpä he sulkevat yrityksensä.

Demokratiat epäonnistuvat lopulta kauppasotien vuoksi.

Demokratiat epäonnistuvat poliittisen korruption vuoksi.
Ja olemme nähneet äskettäin, kuinka hallituksen rahoja – miljoonia dollareita julkisia varoja – on hoidettu väärin; korruptiota rahan käytön alueella.
Aina kun rahaa virtaa vapaasti, korruptiota syntyy. Historia osoittaa sen.
Koska useimmat ihmiset eivät osaa käsitellä sitä asianmukaisesti.

Ja demokratiat kaatuvat lopulta sotien vuoksi – sisällissotien, sisäisten konfliktien tai muiden kansojen kanssa käytävien sotien.

On myös niin, eikä tästä puhuta paljon, että on ihmisiä, jotka ymmärtävät, miten tämä toimii:
jotkut Amerikan poliitikoista ostavat maata Yhdysvaltojen ulkopuolelta, koska osa heistä uskoo, että koko amerikkalainen yhteiskunta tulee romahtamaan tulevaisuudessa.