Brandon Biggs - Herra näytti minulle kuinka kolmas maailmansota alkaa

Jumala on puhunut minulle Euroopasta. Monet teistä ovat kuulleet tämän, mutta ensimmäinen sana, jonka annoin YouTubessa – melkein kaksi vuotta sitten – minä näin rukouksessa näyssä sotilaita jonossa menossa kohti Eurooppaa, kuin suureen kutsuntaan. Miehiä ja naisia kutsuttiin taistelemaan Eurooppaan, koska Herra näytti minulle, että sota oli eskaloitunut kolmanteen maailmansotaan. Kuulin: "Suuri Apollyon vapautetaan maan päälle." Sitten näin joenpenkereen, jossa oli reikiä maassa, ja massiivinen, enkelimäinen-demoninen olento – aivan valtava – nousi merestä kahden muun enkelimäisen olennon kanssa hänen vierellään. En tiedä, mitä ne olivat, mutta kuulin sanat "suuri Apolyon".
Sitten näin demonin, joka oli kahlittu kuoppaan massiivisilla kahleilla jotka sitoivat hänet aloilleen. Herran enkelimäinen olento tuli alas ja vapautti tuon demonisen hengen ja se nousi kuopasta ylös. Hänellä oli päällään vanha turkis – niinkuin kuin viikingillä – valkoinen, paksu, jääkarhumainen karvaturkki. Hänellä oli nahkainen vyö joka meni ristiin rintakehän kohdalta, päällään hänellä oli vanha panssari ja päässään viikinkikypärä suurilla sarvilla. Hänen kasvonsa olivat hyvin julman näköiset. Sitten hän alkoi pyöriä kuin Tasmaanian paholainen Bugs Bunnysta – pyörien rajusti kun hän pääsi ulos kuopasta. Hän meni kohti Vladimir Putinina – kuin hän olisi riivannut hänet.

Yhtäkkiä näin Putinin iskevän Puolaan, koska Puola sai ohjuksia muista maista, provosoiden Venäjää Ukrainan ja muiden vuoksi. Näin valtavan sienipilven räjähdyksen lähellä Varsovaa, Puolaa – valkovenäjän rajan lähellä. Tämän ilmestyksen aikana sanoin: "Herra, voi ei, he aikovat käyttää taktisia ydinaseita!" Hän sanoi: "Ei, tämä on ase, jota ei ole koskaan käytetty maan päällä." Kaikki 50 mailin säteellä tai laajemmalla höyrystyi – ihmiset hajosivat, mutta rakennukset eivät tuhoutuneet. Se oli todella paha ase.

Kun tämä tapahtui, kolmas maailmansota eskaloitui vielä enemmän. Koko Eurooppa tuli mukaan Venäjän käyttämän aseen takia. Sitten näin Turkin massiivisten, muinaisten sotarumpujen kanssa veden äärellä, liittyen Venäjään, rahoittamaan heidän sotaponnistelujaan. Iran liittyi Venäjään myös – Venäjä, Iran ja Turkki tulivat Israelia vastaan. Näin punahattuisia miehiä marssimassa Syyriasta Israelia vastaan. Herra sanoi: "Tämä on Hesekiel 38-39 -sodan alku – Goog ja Maagog." Yhdysvallat ei osallistunut siihen – koska olimme kiireisiä Euroopan kanssa – ja ihmiset kutsuivat sitä "suureksi petokseksi", koska emme auttaneet Israelia. Kaikki olivat Israelia vastaan. Siitä on yli kaksi vuotta, kun näin tämän näyn.
Sitten näin Kiinan ampuvan jotain Amerikan ylle, joka näytti punaisen lohikäärmeen kasvoilta, – en tiedä, oliko se ohjus vai kyberhyökkäys. Tämä oli toinen kerta, kun näin tämän. Herra näytti minulle Havaijin – Honolulun ja Hawaiji pääsaaren – sodassa Kiinaa vastaan – saman tyylisessä yllätyshyökkäyksessä, kuten Pearl Harbor.

F-16 tyyppiset koneet pommittivat ihmisiä; kaikki oli tulessa. Ihmiset juoksivat, mutta heillä ei ollut mitään paikkaa minne mennä, koska he ovat saarella. Se oli todella intensiivistä. Jos asut Havaijilla, en yritä pelotella sinua – kerron vain sinulle, mitä näin rukouksessa.
Sitten takaisin tähän päivään: Kaksi vuotta sitten, mitään tästä ei ollut vielä tapahtunut. Ukrainan sota oli vasta alkamassa. Nyt Ranskan pääministeri puhuu Puolan ja 30 NATO-maan varustamisesta ydinpommeilla. Siitä ei puhuttu kaksi vuotta sitten – mutta nyt siitä puhutaan. Vladimir Putin sanoi, että jos he tekevät tämän, se on kolmannen maailmansodan alku. Me näemme sen nyt!
Näin Israelin eskaloituvan Irania vastaan kaksi vuotta sitten – mitään näistä asioista ei ollut tapahtunut vielä silloin. Hezbollahin ja Hamasin sodat eivät olleet käynnissä. Enkeli tuli luokseni unessa vuonna 2022 ja sanoi: "Suuri tuomio alkaa 569 päivän kuluttua." En kirjoittanut tarkkaa päivää ylös – pahoitteluni siitä – mutta laskin, että se päättyi noin 2. lokakuuta 2023. Enkeli sanoi: "Rukoile tämän asian puolesta hengessä." Israelia vastaan tehtiin yllätyshyökkäys 7. lokakuuta 2023 – joka sijoittuu samaan ajankohtaan. Varoitin myös "lokakuun yllätyksestä" ja 24, sekä että Elokuun 24, 2023 päivästä, että ne ovat merkittäviä. Tuo päivä on se milloin Saudi-Arabia ja muut liittyivät BRICS-maihin – tuli taloudellisia muutoksia, ei dinarin arvonnousua, kuten olin ajatellut.
Koko tämä profetia on alkanut toteutumaan juuri nyt. Joskus Herra näyttää minulle asioita, jotka kehittyvät hiljaa vuosien mittaan. Kaksi vuotta myöhemmin minä varoitin Israelin iskusta Iranin kaasulaitoksiin, mikä nostaisi öljyn hinnan yli 200 dollariin tynnyriltä. Viime yönä Hän toi esiin dollarin taas. Hän sanoi: "Brandon, sanoin sinulle, että dollarin ostovoima on noin 50 senttiä." Sanoin: "Herra, miten tämä tapahtuu?" Hän sanoi: "Se tapahtuu juuri nyt, poikani. Inflaatio pahenee. Ostovoima murenee päivä päivältä. Tulee suuri tapahtuma – merkittävä pörssiromahdus, kuten vuonna 1930." Olin varoittanut talven mulperipuusta ja pörssiromahduksesta – ne ovat palasia palapelistä, joita Hän antaa minulle. Se tapahtuu juuri nyt. Kun tämä tapahtuu Puolassa – Varsovan alueella – monia ihmiselämiä tullaan menettämään. Jos asut siellä ja sinä päivänä kuulet Pyhän Hengen kehoittavan sinua lähtemään, lähde nopeasti. Älä vaella pelon vallassa, mutta tämä tieto voi pelastaa henkesi.‘
Rukoilen, että tämä ei eskaloidu kolmanteen maailmansotaan tai kaikkeen, mitä näin Israelin kanssa, mutta me tiedämme, että Hesekiel 38-39 sota, Goog ja Maagog, ovat raamatullisia – se tapahtuu. Emme voi rukoilla sitä pois; se on osa lopunaikoja. Rutto, kalpea hevonen – nekin ovat raamatullisia.